Ulkomaat

Trump lykkää tapaamista Tanskan pääministerin kanssa – syynä Tanskan haluttomuus Grönlannin myymiseen

Kiinteistösijoittajana toiminut Trump on sanonut, että kaupassa olisi "lopulta kyse suuresta kiinteistökaupasta".
Tobias Schwarz
Tanskan ja Yhdysvaltain välille on syntynyt kitkaa Grönlannin saaresta.´

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoittaa lykkäävänsä tapaamista Tanskan pääministerin kanssa, koska Tanska ei ole kiinnostunut myymään Grönlantia Yhdysvalloille.

Trump kirjoitti Twitterissä, että koska pääministeri Mette Frederiksen ei ole kiinnostunut keskustelemaan Grönlannin kaupasta, hän lykkää kahden viikon päähän sovittua tapaamista.

Frederiksen on kutsunut Trumpin ostoideaa absurdiksi ja sanonut, että Grönlanti ei ole myytävänä.

"Pääministeri onnistui säästämään ison määrän kuluja ja vaivaa sekä Yhdysvalloilta että Tanskalta olemalla niin suora. Kiitän häntä siitä ja odotan tapaamisen uudelleensopimista jossain vaiheessa tulevaisuudessa" presidentti kirjoitti.

Trump vahvisti pari päivää sitten, että on keskustellut Grönlannin ostamisesta hallintonsa edustajien kanssa. Hän kuitenkin vakuutti, ettei maailman suurimman saaren ostaminen ole hallinnon tärkeysjärjestyksessä korkealla.

"Ajatus nousi esiin ja sanoin että tietenkin, strategisesti se (Grönlanti) on kiinnostava ja olemme kiinnostuneita, mutta puhumme (Tanskalle) asiasta hieman."

Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue, joka on maantieteellisesti Pohjois-Amerikkaa eikä kuulu EU:hun. Grönlannilla on laaja autonomia, mutta sen ulko- ja puolustuspolitiikasta päätetään Kööpenhaminassa.

Yhdysvaltoja Grönlannissa kiinnostanevat ainakin luonnonvarat ja geopoliittisesti tärkeä sijainti.

Kiinteistösijoittajana toiminut Trump on sanonut, että kaupassa olisi "lopulta kyse suuresta kiinteistökaupasta". Trumpin mukaan Grönlanti kirpaisee Tanskaa taloudellisesti pahoin.

Tanskassa Trumpin päätös tapaamisen lykkäämisestä on herättänyt hämmennystä ja tyrmistystä.

Tanskan konservatiivisen kansanpuolueen edustaja Rasmus Jarlov on ihmeissään Trumpin ilmoituksesta.

"Tanskalaisena ja konservatiivina minun on vaikeaa ymmärtää tätä. Trump luulee autonomisen alueen olevan myytävänä, ja sitten hän loukkaavasti peruu tapaamisen, jota kaikki olivat valmistelleet", Jarlov kirjoitti Twitterissä aikaisin keskiviikkoaamuna.

"Ovatko Yhdysvaltojen alueet myynnissä? Alaska ehkäpä? Osoittaisitko hieman kunnioitusta", Jarlov jatkoi.

Tanskan kansanpuolueen varapuheenjohtaja Sören Espersen kirjoitti myös Twitterissä, että Trump voisi yhtä hyvin perua koko tapaamisen.

"Herra presidentti. Olet päättänyt lykätä Tanskan-vierailuasi. Mikset vain peruisi? Meillä on kiire muiden asioiden kanssa", Espersen kirjoitti.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kymmenet saaneet surmansa Turkin hyökättyä Syyriaan, kertoo tarkkailujärjestö – uhriluvut vaihtelevat lähteittäin

Tanska huolestui rajanaapurinsa rikollisuudesta: Palauttaa rajatarkastukset

Reuters: Tanska haluaa EU:n kieltävän bensiini- ja dieselautot vuoteen 2040 mennessä