Ulkomaat

Lääkejätti Johnson & Johnsonille yli puolen miljardin dollarin sakot opioidikriisin edistämisestä

Opioidit aiheuttavat voimakasta riippuvuutta, ja niitä käytetään muun muassa vahvoissa kipulääkkeissä.
Opioidit aiheuttavat voimakasta riippuvuutta, ja niitä käytetään muun muassa kipulääkkeissä. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvalloissa tuomari on määrännyt lääkejätti Johnson & Johnsonin maksamaan 572 miljoonaa dollaria korvauksia opioidikriisin edistämisestä.

Oklahoman osavaltion tuomari Thad Balkman katsoo päätöksessään, että Johnson & Johnson on ollut luomassa julkista haittaa markkinoidessaan harhaanjohtavasti opioidipohjaisia lääkkeitä.

"Nämä toimet vaaransivat tuhansien oklahomalaisten terveyden ja turvallisuuden", Balkman totesi.

Opioidit aiheuttavat voimakasta riippuvuutta, ja niitä käytetään muun muassa vahvoissa kipulääkkeissä. Yhdysvallat on kärsinyt viime vuosina opioidikriisistä.

Yli 70  000 kuoli opioidien yliannostukseen vuonna 2017, minkä jälkeen epidemia on hieman hellittänyt. Maan terveysvirasto CDC arvioi, että lähes 400  000 yhdysvaltalaista kuoli opioidien aiheuttamaan yliannostukseen vuosina 1999–2017.

Arviolta jopa puolet opioideihin kuolleista on ottanut yliannostuksen reseptilääkettä.

Oklahoman oikeustaisto oli ensimmäinen siviilioikeudenkäynti, joissa yritetään saada lääkeyhtiöitä vastuuseen Yhdysvaltojen opioidikriisistä. Oikeuden antaman päätöksen mukaan Johnson & Johnson ja sen tytäryhtiön Janssen joutuvat rahoittamaan ohjelmaa, jolla tuetaan opioidiriippuvaisten, heidän perheidensä ja yhteisöjensä hoitoa.

Syyttäjät olivat hakeneet Johnson & Johnsonilta yli 17 miljardin dollarin korvaussummaa, jota ne perustelivat tulevien vuosikymmenten kustannuksilla. Mutta tuomarin mukaan syyttäjät eivät onnistuneet osoittamaan riittävän vahvasti, minkälaisia kustannukset tulevaisuudessa todella olisivat.

Johnson & Johnson ilmoitti välittömästi valittavansa päätöksestä.

"Janssen ei aiheuttanut opioidikriisiä Oklahomassa, eivätkä tosiasiat tai laki tue tätä päätöstä", Johnson & Johnsonin varatoimitusjohtaja Michael Ullmann totesi tuomion jälkeen.

Kaksi muuta lääkeyhtiötä Purdue Pharma ja Teva sopivat Oklahoman tapauksen oikeuden ulkopuolella. Nekään eivät silti ole vielä selvillä vesillä.

Lääkeyhtiöitä ja -jakelijoita odottaa kaikkiaan yli 2  000 oikeusjuttua. Monet osavaltiot ja paikallishallinnot yrittävät hakea lääkeyhtiöltä korvauksia opioidiepidemian hoitoon. Useat oikeusjutut on koottu yhdeksi jättikanteeksi, jota aletaan käsitellä Ohiossa lokakuussa.

Johnson & Johnsonia, kuten muitakin lääkeyhtiöitä, pidetään vastuullisena opioidikriisin syntymisestä Yhdysvalloissa, koska niiden on väitetty vähätelleen opioidilääkkeiden riippuvuutta aiheuttavaa vaikutusta.

Oklahomalaistuomari Balkman totesi päätöksessään, että Johnson & Johnson ja tytäryhtiö Janssen olivat markkinoineet opioidilääkkeitään väittämällä lääkäreille ja potilaille, että kipua ei hoideta riittävästi ja että väärinkäytösten riski olisi matala.

Balkmanin mukaan yritykset käyttivät termiä "pseudoriippuvuus" vakuuttaakseen lääkäreitä siitä, että potilaat eivät todellisuudessa kärsineet lääkeriippuvuudesta vaan kivun alihoidosta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Yhdysvallat asetti EU:lle ennätykselliset yli 6,7 miljardin euron tullimaksut

Trump haluaa Yhdysvallat pois "naurettavista loputtomista sodista", jättää kurdiliittolaiset oman onnensa nojaan

Voiko Valio huokaista helpotuksesta? Tullikiistan tulos näyttää sallivan emmentalin viennin Yhdysvaltoihin