Sähkötupakkaan liitettyjä sairaustapauksia jo toista tuhatta Yhdysvalloissa – 18 ihmistä kuollut - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Sähkötupakkaan liitettyjä sairaustapauksia jo toista tuhatta Yhdysvalloissa – 18 ihmistä kuollut

Viikon aikana uusia tapauksia on kirjattu viranomaisten tilastoihin 275.
Eva Hambach
Viranomaisten mukaan uusia tapauksia on kirjattu 275 sitten viime viikon.

Sähkötupakkaan liitetyistä keuhkosairauksista kärsivien määrä on noussut yli tuhannen Yhdysvalloissa, kertovat viranomaiset. Yhteensä 18 ihmistä on menehtynyt sairauksiin.

"Valitettavasti kyseessä voi olla vain jäävuoren huippu mitä tulee siihen terveysuhkaan, jonka tämä aiheuttaa amerikkalaisille, erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille", sanoi terveysviranomaisten edustaja Robert Redfield.

Viranomaisten mukaan uusia tapauksia on kirjattu 275 sitten viime viikon. Tapaukset koostuvat kahden viime viikon aikana sairastuneista sekä osin niistä, jotka ovat sairastuneet jo aikaisemmin, mutta heidät on kirjattu tilastoihin vasta nyt.

Viime kuussa New Yorkin osavaltio kielsi erilaisilla makuyhdisteillä makeutettujen sähkötupakoiden myynnin. Myös Michigan on kieltänyt makusähkötupakoiden myynnin. Massachusetts on puolestaan kieltänyt sähkötupakan kokonaan.

Sähkötupakkaa on myyty Yhdysvalloissa vuodesta 2006 lähtien. Sitä on pidetty vähemmän haitallisena kuin tavanomaista tupakkaa.

Lue lisää

Kansanedustaja Mika Niikko myöntää yrityksensä myyneen sähkötupakkaa mutta kiistää kaksoisroolin

Tupakkaa haitattomampaa sähkösavuketta tupruttelee yhä harva – kiinalaisia laitteita vedetty myynnistä

Sähkötupakastakin löytyy haitallisia aineita

Trump allekirjoitti sosiaalisen median laillisia suojia mahdollisesti heikentävän presidentin asetuksen