Ulkomaat

Barents Observer: Venäläissotilaat harjoittelevat koiravaljakoin pitkin Suomen rajaa

Venäjän arktisen laivaston prikaati kouluttaa valjakkokoiria Suomen rajan tuntumassa Alakurtin tukikohdassa.
Jukka Pasonen

Asiasta kertovan Barents Observerin mukaan ensimmäiset koulutettavat koirat saapuivat tukikohtaan jo aiemmin tänä vuonna ja niiden koulutus aloitettiin heti paikallisin voimin.

Asevelvolliset on BO:n mukaan kiinnitetty kouluttamaan koiria ”pitkin rajaa lähellä Suomea”.

”Aseet olallaan jalkaväen sotilaat opettelevat, kuinka kulkea rajan tuntumassa koirien kanssa”, julkaisu kirjoittaa.

Vähemmän dramaattisesti asiasta kertoo Pohjoisen laivaston oma sivusto, joka uutisoi kokeneen valjakkokuljettajan Nadezhda Timonian opettaneen, kuinka koira valjastetaan ja kuinka valjakko varustetaan.

Koiravaljakoiden käyttö on nyt sisällytetty Pohjoisen prikaatin säännölliseen harjoitteluun. Valjakoiden kuljettajiksi on prikaatin mukaan valittu parhaat hiihtäjät.

Jo aiemmin Pohjoinen prikaati on käyttänyt porovaljakkoja varusteiden kuljettamiseen erämaaoloissa.

Alakurtin tukikohta sijaitsee Kuolan niemimaan eteläosassa Sallan korkeudella, noin 50 kilometrin päässä Suomen rajasta. Ennen toista maailmansotaa Alakurtti kuului Suomelle.

Lue lisää