BBC:n rahoitus uhattuna – brittihallitus suunnittelee poistavansa rangaistuksen tv-lupamaksua vastaavan tilausmaksun laiminlyömisestä - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

BBC:n rahoitus uhattuna – brittihallitus suunnittelee poistavansa rangaistuksen tv-lupamaksua vastaavan tilausmaksun laiminlyömisestä

Vallassa olevan konservatiivipuolueen ja BBC:n suhde on ollut viime aikoina varsin jännitteinen. Hallitus kiistää kuitenkin muutoksen johtuvan siitä.
Jarkko Sirkiä
Suomessa televisiolupamaksu korvattiin jo vuonna 2013 kaikille pakollisella Yle-verolla.

Britannian hallitus suunnittelee poistavansa rangaistuksen BBC:n tv- radio- ja verkkopalveluiden tilausmaksun laiminlyömisestä. Nykyisin yleisradioyhtiön lupamaksun maksamatta jättämisestä voi saada sakkoja tai ääritapauksissa jopa vankeutta.

Jos suunnitelma toteutuisi, se todennäköisesti vaarantaisi BBC:n talouden.

Konservatiivihallituksen kulttuuriministeri Nicky Morgan perustelee uudistuksen tarpeellisuutta nykyjärjestelmän vanhanaikaisuudella. Hänen mukaansa kyseessä ei ole minkäänlainen hyökkäys BBC:tä vastaan. Hän kuitenkin myönsi lupamaksu-uudistuksen lähes varmasti johtavan rahoituksen vähenemiseen.

Konservatiivipuolueen ja BBC:n suhde on kuitenkin viime aikoina ollut varsin jännitteinen. Puolue on syyttänyt BBC:tä puolueellisuudesta, ja esimerkiksi pääministeri Boris Johnson kieltäytyi ennen vaaleja osallistumasta BBC:n tärkeään puheenjohtajatenttiin.

BBC:n palveluiden tilausmaksu, entinen televisiolupamaksu, on nykyisin 154,50 puntaa (183 euroa) vuodessa. Se tuotti viime vuonna yhtiölle lähes 3,7 miljardia puntaa, minkä ansiosta sen ei tarvitse turvautua ulkopuoliseen rahoitukseen.

Yhtiö on kuitenkin ollut talousvaikeuksissa, ja se ilmoitti vähän aikaa sitten aikeista vähentää 450 toimittajaa.

BBC arvioi, että tilausmaksun laiminlyönnin dekriminalisointi veisi siltä vuodessa ainakin 200 miljoonaa puntaa. Tämä on ollut myös monen konservatiivipuolueen libertaarisiiven parlamentaarikon toive.

Maksun laiminlyönnin rankaisematta jättäminen ei tarkoittaisi, että laiminlyönnistä tulisi sallittua. Sen sijaan uudistus poistaisi sen rikoslaista. Vastaisuudessa maksun laiminlyönti vertautuisi esimerkiksi sähkölaskun maksamatta jättämiseen.

BBC:n rahoitusmallia selvitettiin viimeksi vain viisi vuotta sitten. Silloin tulos oli vahvasti nykyistä järjestelmää puoltava. Nykyinen lupajärjestelmä on voimassa vuoteen 2027 asti.

BBC:n palvelut ovat erittäin suosittuja. Yhtiön vuosikatsauksen mukaan briteistä 91 prosenttia käyttää vähintään jotain sen palveluita viikoittain. Keskimääräinen viikkokäyttöaika oli 18 tuntia.

Lue lisää

Järjestäytyneet liigat ryöväävät maatiloilta koneita ja eläimiä Isossa-Britanniassa – hintalappu liki 60 miljoonaa euroa vuodessa

Yrittäjäjohtaja ihmettelee yritysten Yle-veroa: "En ole nähnyt vielä yhtään osakeyhtiötä, joka katsoo televisiota"

Päästölaskelmissa liikaa epävarmuutta

Lukijat: Ulkomaalaisen saunottaminen voi olla haaste, "onneksi naapurin rouva hoiti homman"