Koronaviruksen kuollut Kiinassa nyt yli 1 100 ihmistä - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Koronaviruksen kuollut Kiinassa nyt yli 1 100 ihmistä

Tartunnnan on saanut Kiinassa nyt yli 44 000. Viruksen uskotaan lähteneen leviämään joulukuussa Wuhanin kaupungin torilta, jolla myytiin villieläimiä.
LEHTIKUVA/AFP
Poliisi vartioi Hongkongissa taloa, josta evakuoitiin ihmisiä koronavirustartuntojen takia.

Kiinassa uuteen koronavirukseen on kuollut jo 1 113 ihmistä, kiinalaisviranomaiset kertovat. Viranomaiset vahvistivat 97 uutta kuolemantapausta, joista 94 oli viruksen sydänalueella Hubein maakunnassa.

Viranomaiset kertoivat myös noin 2 000 uudesta tartunnasta. Vahvistettuja tartuntatapauksia on Kiinassa nyt yli 44 000.

Kyseessä on vasta toinen kerta epidemian aikana, kun uusien kuolemien määrä on edellispäivää alhaisempi. Tiistaina viranomaiset kertoivat 108 kuolemantapauksesta.

Maailman terveysjärjestö WHO antoi tiistaina virukselle viralliseksi nimeksi covid-19. Viruksen uskotaan lähteneen leviämään joulukuussa Wuhanin kaupungin torilta, jolla myytiin villieläimiä.

Virusta on todettu myös yli 20 maassa Kiinan ulkopuolella. Manner-Kiinan ulkopuolisia kuolemantapauksia on vahvistettu kaksi: yksi Filippiineillä ja yksi Hongkongissa.

WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus varoitti tiistaina, että virus on hyvin vakava uhka maailmalle.

Keskiviikkona varmistui myös 39 uutta tartuntatapausta Japanissa eristyksissä olevalla Diamond Princess -risteilyaluksella. Laivalla on nyt 174 koronavirustartunnan saanutta, kun yhteensä aluksella on noin 3 700 ihmistä.

Asiasta kertoneen Japanin terveysministerin mukaan tartunta oli todettu myös yhdellä karanteenivirkailijalla.

Laiva on ollut karanteenissa viime viikon tiistaista lähtien, ja se saattaa olla eristyksissä jopa helmikuun 19. päivään asti. Matkustajat joutuvat oleskelemaan pääosin hyteissään. Laivalla testattiin ensin ihmiset, joilla oli hengitystieinfektion oireita tai joiden tiedettiin olleen kontaktissa aiemmin sairastuneen matkustajan kanssa. Sen jälkeen testauksia laajennettiin.

Kiinaa on arvosteltu

Kiinan johtoa on arvosteltu koronaviruksen vakavuuden väheksymisestä. Viranomaisten on esimerkiksi arvioitu määränneen matkustusrajoituksia liian myöhään. Toisaalta WHO on myös kiitellyt Kiinan laajoja karanteeneja. Esimerkiksi 58 miljoonan asukkaan Hubein maakunta on käytännössä eristyksissä ulkomaailmasta.

Tiistaina kerrottiin, että kaksi Hubein maakunnan ylintä terveysviranomaista on erotettu tehtävistään.

Kiinalaisviranomaisten julkaisemat viralliset tartuntalukemat ovat myös herättäneet epäilyjä esimerkiksi New York Timesin mukaan. Virallisten kuolleiden määrän ja tartuntojen määrän suhdeluku on pysynyt niin vakiona, että viranomaisten on epäilty pimittävän todellisia lukuja.

Lue lisää

Suomessa 105 uuttaa koronatartuntaa – Tartuntojen lähde tiedossa Husin alueella vain murto-osalla

THL: Jos koronaepidemia etenee kiihtymisvaiheeseen, maskia suositellaan lukioissa ja ammattikouluissa

THL: Kasvomaskin käyttöä suositellaan koronaepidemian kiihtymisvaiheessa joukkoliikenteen lisäksi myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa

Hallituksen on määrä päättää tänään uusista matkustusrajoituksista – matkustaminen Virosta ja Ruotsista vaikeutumassa