Koronavirustartunnat lisääntyivät Kiinassa taas tuhansilla - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Koronavirustartunnat lisääntyivät Kiinassa taas tuhansilla

Uusia kuolemia tuli vuorokaudessa 116. Luvut eivät kasvaneet yhtä jyrkästi kuin edellisenä päivänä.
Lehtikuva/AFP
Suurin osa tartunnoista on todettu Hubein maakunnassa, mutta koronavirus vaikuttaa silti elämään myös esimerkiksi Pekingissä.

Kiinassa koronaviruksen kuolin- ja tartuntaluvut nousevat edelleen, mutta eivät yhtä jyrkästi kuin vuorokausi sitten. Tartuntojen keskiössä olevassa Hubein maakunnassa on todettu eilisen jälkeen 116 kuolemaa ja yli 4 800 tartuntaa.

Uuteen koronavirukseen on nyt kuollut Manner-Kiinassa ainakin 1 483 ihmistä. Maan viranomaisten mukaan tartunnan saaneita on lähes 65 000.

Kiina kertoi eilen muuttaneensa tartuntojen määrittelytapaa, mikä on nostanut raportoitujen tartuntojen määrää merkittävästi. Luvuissa ovat nyt mukana sekä testein todetut että oireiden perusteella diagnosoidut tapaukset. Hubein tänään kerrotuista tartunnoista suurin osa uusia, kliinisesti vahvistettuja tapauksia, kertoo uutistoimisto AFP.

Tartunnan määrittelyssä käytetyistä testipaketeista on ollut Kiinassa pulaa. Lisäksi testin tuloksia on saatettu odottaa jopa viikko. Kiinan viranomaiset perustelivatkin eilen oireiden perusteella diagnosoitujen lisäämistä tartunnan saaneiden joukkoon sillä, että näin ihmisten on mahdollista päästä hoitoon varhaisemmassa vaiheessa. Diagnosoinnissa käytetään apuna esimerkiksi keuhkojen kuvausta.

"Kaikkea ei tiedetä"

Muualla maailmassa on esitetty epäilyjä siitä, että Kiina ei ole kertonut täysin avoimesti tartuntojen lukumääristä.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen kommentoi Kiinan laventunutta tartuntamääritelmää eilen sanomalla, että joskus joudutaan suurentamaan haavia. Hän ei usko, että epidemiassa olisi sinänsä tapahtunut suurta muutosta.

Hän arvioi, että epidemia saadaan sammumaan, jos Kiina hoitaa tonttinsa. Edellytyksenä on tartuntojen tunnistaminen ja tartuntaketjujen katkaiseminen.

Salminen vertasi epidemiaa pyramidiksi, jonka huipulla ovat virukseen kuolleet ihmiset ja seuraavina sairastuneet ja tartunnalle altistuneet. Pyramidin laajan perustuksen muodostavat henkilöt, jotka ovat saaneet tartunnan, mutta oireet ovat niin lieviä, ettei niitä yhdistetä koronavirukseen.

Hänen mukaansa täytyy avoimesti tunnustaa, ettei kaikkea viruksen leviämisestä tiedetä.

"Onko Kiina rehellinen?"

Yhdysvalloissa puolestaan maan kansallisen talousneuvoston johtaja Larry Kudlow sanoi, että maa on pettynyt Kiinan "avoimuuden puutteeseen" viruksen suhteen. Kudlow'n lausunto on ristiriidassa presidentti Donald Trumpin puheiden kanssa. Trump ylisti viimeksi torstaina Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä ja tämän hallintoa viruskriisin hoidossa.

Kudlow'n mukaan vastaamattomia kysymyksiä on kuitenkin yhä enemmän, eikä suunnitellusta yhteistyöstäkään näy merkkejä.

"Onko Kiinan korkein johto todella rehellinen meille?" hän kysyi.

Lue lisää

Suomessa on todettu 41 uutta koronatartuntaa – ilmaantuvuus ja tapausmäärät ovat nousseet selkeästi

Elinkeinoelämä peräänkuuluttaa Suomen hallitukselta ripeämpiä koronatoimia — vastustaa yleistä etätyösuositusta

Ohisalo yhtyi Saarikon näkemykseen oikeustajun vastaisista karanteenikorvauksista

Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa