Rapala avustaa kalavesihankkeita
Suomalainen kalastusvälineiden valmistajan Rapalan rahastosta voi hakea apurahoja paikallisesti merkittäviin kalavesien kunnostuksiin.Avustuksia voivat hakea osakaskunnat, kalastusseurat, vesiensuojeluyhdistykset, muut paikalliset yhteisöt, yksityiset puuhamiehet, tutkijat ja opiskelijat sekä päämäärää tukevien laitteiden keksijät, kehittäjät ja valmistajat.
Rapalan ja Normarki Suomi Oy:n asiantuntijaraati myöntää harkintansa mukaan ja hakemusten perusteella 500–5 000 euron raha-avustuksia. Hakuaika päättyy maanantaina 30. huhtikuuta.
Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulee selvitä hakijan yhteystietojen lisäksi rahoitustarpeen määrä ja rahoituskohde perusteluineen. Kohteen mahdollisesti vaatimasta lupamenettelystä on syytä kertoa hakemuksessa, samoin siitä, missä vaiheessa hanke tai kohde nyt on.
Hakemukset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen rahasto@rapala.fi. Samasta osoitteesta saa lisätietoja, joita antaa myös Seppo Suuronen puhelimitse numerosta 0400 233 339.
Avustuskohteet julkistetaan tulevan toukokuun aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


