Kesän suurimmat rakeet pesäpallon kokoisia
Kuluneen kesän suurimmat rakeet olivat pesäpallon kokoisia eli halkaisijaltaan 7-senttisiä. Ne havaittiin Iin Illinsaaressa 30. kesäkuuta. Raekausi oli Ilmatieteen laitoksen mukaan tänä vuonna varsin kaksijakoinen ja lopulta keskimääräinen.Ilmatieteen laitoksen mukaan raepäiviä kertyi viime kesänä 47 kappaletta. Eniten raehavaintoja tehtiin maan länsiosassa.
Raekuurojen aiheuttamat vahingot olivat pienialaisia ja yksittäisiä. Huhtikuun lopun ja syyskuun välisenä aikana raetapauksia havaittiin yhteensä 291 kappaletta.
Suurien rakeiden havaintoja kertyi 52 kappaletta. Suuria eli halkaisijaltaan yli kahden sentin kokoisia rakeita havaittiin 1.6.–13.8. välisenä aikana 15 eri päivänä.
Suurin osa raehavainnoista osui yllättäen kesäkuulle. Kesäkuu oli aktiivisempi kuin heinä- ja elokuu yhteensä. Jaksolla 31.5.–10.6. havaittiin rakeita joka päivä jossakin päin Suomea. Aiemmin ei ole havaittu näin pitkää eli 11 päivän mittaista raejaksoa.
Heinäkuun alun jälkeen rakeita satoi poikkeuksellisen vähän. Heinäkuussa rakeita satoi 10 päivänä, elokuussa raehavaintoja tehtiin seitsemänä päivänä. Suuria rakeita satoi heinä- ja elokuussa yhteensä neljänä päivänä.
Syyskuussa kuiva ja melko lämmin suursäätila jatkui eikä kuurosateita juurikaan esiintynyt. Syyskuussa raepäiviä oli enää 3 kappaletta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


