Talvivaarassa vuotaa yhä
Työt Talvivaaran kaivoksen jätevesivuodon tukkimiseksi ovat jatkuneet koko yön ja aamun. Apuun on kutsuttu varusmiehiä Kainuun prikaatista.Vuodon tukkimistöihin osallistuu 150–180 työntekijää, kertoo Yle.
Alkuperäinen vuotokohta on pääosin tukittu, mutta pohjassa on uusia reikiä. Lauantai-iltana vuotavan veden määrä oli noin 20 prosenttia alkuviikon määrästä.
Altaan reunalta vuotokohtaan päin on rakennettu ponttoonisilta, jota pitkin bentoniittimassaa kuljetetaan miesketjussa vuotokohdan päälle.
Kainuun ely-keskuksen mukaan etelään eli Vuoksen vesistöalueen suuntaan juoksutettiin lauantaina kipsisakka-altaasta peräisin olevaa jätevettä 3 000–5 000 kuutiometriä tunnissa.
Myös pohjoiseen eli Oulujoen vesistön suuntaan on vähäistä vuotoa, joka kuitenkin saadaan pumpattua takaisin altaaseen ja loput ohjataan jälkikäsittely-yksiköille varastoitavaksi.
Vuodon tukkiminen venyy maanantaihin. Ellei koko vuotava ykköslohko sitten ole siihen mennessä tyhjentynyt.
”Nykyisellä purkautumisvauhdilla se on tyhjä sunnuntai-iltaan mennessä”, sanoi kaivoksella lauantaina käynyt ely-keskuksen ympäristögeologi Ilkka Haataja Kainuun Sanomissa.
- Osaston luetuimmat