IEA kannustaa Suomea bioenergiaan ja ydinvoimaan
Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan Suomen energiapolitiikan peruspilareina tulee säilyttää bioenergia ja ydinvoima. Biomassan kestävyyskriteerien ei pidä rasittaa kohtuuttomasti pienmetsänomistajia. IEA julkisti keskiviikkona arvionsa Suomen energiapolitiikasta.
Energiapuun korjuu. Heikiki Aholan palstalta Limingan Koskelankyältä korjattiin viime syksynä energiapuuta muiden hakkuiden yhteydessä. energiapuu kasa 3.5.2013 Liminka. Kuva Pekka Fali. Kuva: Pekka FaliIEA:n pääjohtaja Maria van der Hoeven luovutti raportin elinkeinoministeri Jan Vapaavuorelle (kok.).
Biopolttoaineiden ja ydinvoiman varaan rakentuvaa Suomen energiapolitiikkaa van der Hoeven kehui poikkeuksellisen hyvin onnistuneeksi. ”Jatkakaa sitä”, van der Hoeven kannusti.
Biopolttoaineiden osuus Suomessa on koko IEA:n korkein. IEA toteaa, että Suomi on Euroopan metsäisin maa, ja metsätaloudella on keskeinen rooli uusiutuvan energian tavoitteiden toteuttamisessa. Euroopassa metsätaloutta on van der Hoevenin mukaan aliarvioitu.
Euroopan unionin suunnitelmat biomassan kestävyysvaatimuksista saattavat hänen mukaansa aiheuttaa ongelmia Suomessa. IEA suositteleekin Suomelle aktiivista osallistumista biomassan kestävyyskriteereiden ja sertifiointijärjestelmän kehittämiseen. Muuten pienmetsänomistajille voi syntyä kohtuuton taakka.
Suomi kuuluu niihin harvoihin Euroopan maihin, jotka rakentavat lisää ydinvoimaa. Ydinvoiman nykyinen 28 prosentin osuus sähköntuotannosta on nousemassa yli 30 prosenttiin vuonna 2020 ja mahdollisesti 60 prosenttiin vuonna 2025, jos Teollisuuden Voiman Olkiluodon neljäs reaktori ja Fennovoiman Pyhäjoen voimala valmistuvat.
”Jotta Suomen kunnianhimoinen ydinvoimaohjelma voidaan toteuttaa onnistuneesti, ydinjätteen sijoituspaikkoihin liittyvät kysymykset tulee myös ratkaista”, IEA:n raportissa todetaan.
- Osaston luetuimmat