Ympäristö

16-vuotias sekarotuinen Roosa on niittänyt mainetta etelähämäläisissä hirviporukoissa

Ympäristö 24.02.2017

Roosan emäntä ampui 20. hirvensä viime syksynä ja Roosan hirvisaalissaldo on yli 100.


Kimmo Haimi
Roosan (kuvassa oik.) lisäksi Marja Mattilalla on kaksi muuta hirvikoiraa: Ruuti ja Pyry, jotka molemmat ovat Roosan pentuja ja joista Ruuti (vas.) pääsi kuvaan.

Vuonna 2001 syntyi Pohjois- Savoon Vieremälle pentue, jonka emä oli harmaa norjanhirvikoira ja isä karjalankarhukoiran sekä venäläis-eurooppalaisen laikan sekoitus.

Hausjärveläisen metsästäjän Marja Mattilan ystävälle olisi kuulunut pentueesta astutuspentu. Ystävä halusi antaa pennun Mattilalle hirvikoiraksi.

”En minä ollut ajatellut olevani koiraihminen, eikä suvussa ollut minun lisäkseni myöskään muita metsästäjiä. Mutta 30-vuotiaana aloitin metsästyksen ja sain myös aikanaan hirvikoiran”, kertoo Mattila.

Hän oli ollut hirvijahdissa mukana jo ennen metsästäjätutkinnon suorittamista sekä käynyt ampumassa ampumaradalla kiväärillä ja haulikolla. Metsästys oli siis entuudestaan hyvinkin tuttua.

Roosa pääsi hirven kaadolle ensimmäisen kerran kahdeksan kuukauden vanhana.

”Ei minulla ollut mitään koulutussuunnitelmaa, maalaisjärjellä edettiin sillä ajatuksella, että tulevan metsästyskoiran on päästävä paljon metsälle.”

Maalaisjärjen käyttö tuotti tulosta ja Roosasta kasvoi erinomainen hirven hakija, löytäjä ja haukkuja.

Mattila laskeskelee, että hän on käynyt hirvimetsällä Roosan kanssa ainakin 10 eri metsästysseuran hirviporukassa. ”Roosan sekarotuisuus on ollut sivuseikka, tärkeintä on ollut sen toimivuus.”

Kunnioitettavaan 16 vuoden ikään ehtinyt Roosa kävi vielä viime syksynä hoitamassa yhden erikoistilanteen hirvimetsällä. Tästä erikoistilanteesta kaatui Roosan haukkuun hirven vasa. Koiran ääni on jo mataloitunut iän myötä, mutta sen fysiikka on vielä hyvässä kunnossa.

Mattilalla on kaksi muutakin hirvikoiraa: Pyry ja Ruuti, jotka ovat molemmat Roosan pentuja kahdesta eri pentueesta. Hirvikoirien lisäksi hän omistaa ajavalinjaisen mäyräkoira Moonan.

”Koko syksy menee hirvimetsällä, ei sitä raaski poiskaan olla, kun omistaa metsästyskoiria”, hän kertoo.

”Hirvien lisäksi metsästän valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita sekä pienpetoja loukulla ja pintapyyntinä.”

Mattila ei välitä puhua kaatojen määristä, mutta arvioi, että Roosalle on sen jahti­vuosien aikana ammuttu yli 100 hirveä. Emännän saldo on tällä hetkellä 20 hirvenkaatoa.

Etelähämäläisten metsästysseurojen jahtimaat ovat tyypillisesti rikkonaisia ja teiden halkomia, koirat päätyvät naapuriseuran puolelle hyvin herkästi.

”Sillä tavalla Roosasta varmaan on niin kuuluisa tullutkin, kun minä olen sitä hakenut naapuriseurojen mailta ja vaihtanut aina paikallisten metsästäjien kanssa muutaman sanan”, kuvailee Mattila.

Hän kannustaa muitakin metsästäjiä tekemään entistä enemmän metsästysseurojen rajoja ylittävää yhteistyötä.

Mattila on itse kahden metsästysseuran jäsen: Mommilan Erämiesten ja Turengin Metsästysseuran.

Hirviporukassa hän ei aina ole välttämättä edes lihaosuudella, se tuo joustoa omaan liikkumiseen, kun ei ole velvoitteita, vaan voi käydä muuallakin jahdissa.

”Mutta kun metsälle lähdetään, koira pitää olla mukana. Pelkkä passissa istuminen käy liian tylsäksi”, sanoo Mattila.