Ympäristö

Pohjois-Karjalassa sähköttä yhä yli 12  000 taloutta –PKS Sähkönsiirto neuvoo asiakkaita varaamaan kotiin vettä ja tarvikkeita

Ympäristö 29.12.2017

Sääennusteiden mukaan tykkylumen aiheuttama häiriötilanne saattaa jatkua vuodenvaihteen yli


LEHTIKUVA / JUKKA TÖYLI
Sähkökatkoja on aiheuttanut tykkylumi, joka taivutti puiden runkoja ja oksia sähköjohdoille. Kaikkiaan korjausurakka saattaa sähköyhtiöiden arvioiden mukaan venyä ensi vuoden puolelle.

Tykkylumen aiheuttamat sähkökatkot piinaavat edelleen Pohjois-Karjalassa. Aamuyhdeksän aikaan sähköttä oli PKS Sähkönsiirron alueella noin 12 500 asiakasta.

"Koko yö on korjattu vikoja, tosin hieman pienemmällä miehityksellä. Aamusta lähtien olemme olleet liikkeellä suuremmalla miehityksellä", kertoo suurhäiriöjohtaja Matti Pesonen PKS Sähkönsiirrosta.

Yöllä vikojen määrää saatiin hänen mukaansa jo pienennettyä, mutta aamulla niitä alkoi tulla lisää. Vikoja on tullut ilmi myös aikaisempien alueiden lisäksi myös esimerkiksi Lieksan suunnalta.

Sähkövikoja on Pohjois-Karjalassa korjaamassa noin 170 työntekijää. Oman väen lisäksi PKS Sähkönsiirto on hankkinut apua myös ulkopuolelta.

"Meillä on ollut urakoitsijoita muualta Suomesta, ja niitä tulee tänä päivänä vielä lisää", Pesonen kertoo.

Ihmistyövoiman lisäksi käytössä on kaksi helikopteria, joilla paikannetaan vikapaikkoja. Yksi helikopteri on puolestaan varustettu raivaussahalla.

"Lisäksi tulossa on helikopteri, jossa on lumen pudotukseen tarkoitettu paalu. Ikävä asia on, että helikopterien lentomahdollisuudet ovat säiden varassa, eli ne tarvitsevat riittävän näkyvyyden, jotta niillä on turvallista lentää.

Hankalimmilla alueilla joillakin asiakkailla sähkökatkos on kestänyt jo useita kymmeniä tunteja.

Sääennusteiden mukaan tykkylumen aiheuttama häiriötilanne saattaa jatkua vuodenvaihteen yli. PKS Sähkönsiirto neuvookin asiakkaita varaamaan riittävästi vettä ja muita tarvikkeita kotiin. Varautumisohjeita löytyy osoitteesta www.pks.fi.

Sähkönkäyttäjä on oikeutettu vakiokorvaukseen, kun sähkökatkos on yhtäjaksoisesti kestänyt yli 12 tuntia. Korvaus maksetaan jälkikäteen automaattisesti, eli sitä ei tarvitse erikseen hakea.

PKS Sähkönsiirto muistuttaa, ettei johdoille kallistuneita puita saa poistaa omin voimin, vaan niistä on ilmoitettava sähköpostilla osoitteeseen vikapaikka@pks.fi tai soitettava asiakaspalveluun 013 2663 100.

Vikatilannetta voi seurata myös Katkot-palvelusta osoitteesta katkot.pks.fi.