Ympäristö

Syken Seppo Knuuttila Matti Lappalaisen tutkimuksesta: "Vastoin sitä, mitä tiedeyhteisö ajattelee"

Ympäristö 09.08.2018

Tiedeyhteisössä ollaan erikoistutkijan mukaan yksimielisiä siitä, että pääasiallinen syy Itämeren heikkoon tilaan on ihmisen aiheuttama pitkään ja liian voimakkaana jatkunut ravinnekuormitus.


Markku Vuorikari
Tiedeyhteisössä ollaan Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijan mukaan yksimielisiä siitä, että syy Itämeren heikkoon tilaan on ihmisen aiheuttama ravinnekuormitus, eivät suolapulssit. Kuvituskuva.

MT kertoi aiemmin limnologi Matti Lappalaisen väitöskirjatutkimuksesta, jonka mukaan Itämeren tilan määrää ihmisen toiminnan sijaan pääosin suolavesipulssien taajuuden romahtaminen. Lappalaisen mukaan peltoviljelyä ja lihansyöntiä ei ole syytä syyttää Itämeren rehevöitymisestä.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) erikoistutkija Seppo Knuuttila toteaa Maaseudun Tulevaisuudelle, että Lappalaisen tutkimuksen pääteesi perustuu vanhaan tietoon. Väitöskirjan suolapulssiaineisto nimittäin katkeaa vuoteen 2006. Sen jälkeen 2010-luvulla suolapulssien frekvenssi ja voimakkuus ovat olleet kutakuinkin samaa luokkaa, mitä ne olivat 1970-luvulla.

"Fyysikot ovat sitä mieltä, että pitkällä aikavälillä suolapulssien voimakkuus ja taajuus eivät ole oleellisesti muuttuneet. Ei voi siis sanoa, että niiden puuttuminen olisi Itämeren tämänhetkisen tilan syypää", Knuuttila sanoo.

Suolapulsseilla on Knuuttilan mukaan myös negatiivista vaikutusta Suomen rannikkovesillä. Suomenlahdelle on nimittäin virrannut suolapulssien myötä vanhaa hapetonta ja fosforipitoista vettä.

Kun Itämeren rehevöitymisen syy-seuraus -suhteita tarkastellaan pidemmällä aikavälillä, huomataan että huolimatta tällä vuosikymmenellä tulleista useista suurista ja keskikokoisista suolapulsseista, hapettoman vesimassan tilavuus on pysynyt kutakuinkin ennallaan.

"Eli nämä viimeisimmät suolapulssit eivät ole paljon parantaneet heikkoa tilannetta", Knuuttila huomauttaa.

Tiedeyhteisössä ollaan erikoistutkijan mukaan yksimielisiä siitä, että pääasiallinen syy Itämeren heikkoon tilaan on ihmisen aiheuttama pitkään ja liian voimakkaana jatkunut ravinnekuormitus.

"Kuormitushan saavutti huippunsa 1980-luvun puolivälissä, josta on tultu parempaan suuntaan fosforin osalta noin 60 prosenttia ja typen osalta noin 40 prosenttia. Syy siihen, että meri ei ole vielä enempää toipunut, on se, että systeemi reagoi viiveellä muuttuneeseen tilanteeseen. Itämeren vesimassan viipymä on 30 vuotta", hän sanoo.

Tutkijat ovat pyrkineet haarukoimaan kuormitustasoa, jonka Itämeri kestäisi, jotta se voisi toipua nykyistä parempaan tilaan. Jotta tuohon tilaan päästäisiin, pitäisi fosforipäästöjä saada leikattua Knuuttilan mukaan nykyisestä vielä noin kolmannes.

Vaikka päästöt saataisiin tasolla, jossa Itämeren toipumismahdollisuudet paranisivat, menee siihen varovaistenkin arvioiden mukaan kymmeniä vuosia.

"Vaikka tänä päivänä saavutettaisiin tavoitetaso, joka tapauksessa tulee menemään useita vuosikymmeniä ennen kuin syvänteiden tila alkaa toipua. Meren tilan pilaantumiseen meni puoli vuosisataa, toipumiseen voi mennä yhtä kauan", Knuuttila sanoo.

Tähän mennessä ravinnekuormitusta on saatu vähennettyä jätevedenpuhdistuksen tehostamisella. Jatkossa erikoistutkijan mukaan olisikin tarvetta kiinnittää huomio maatalouteen, sillä maatalouden fosforikuorma on viime vuosikymmeninä vähentynyt ainoastaan noin kymmenen prosenttia. Maatalouden typpikuorma on taas jopa kasvanut.

Lappalainen huomautti tutkimuksessaan, että sinileväkukintojen vähentäminen edellyttäisi meren typen ja fosforin suhteen tasapainottamista. Käytännössä kyse olisi nitraattitypen määrän lisäämisestä merivedessä.

"Tämä keskustelu on käyty jo 1980-luvulla. Silloin todettiin, että typen poistamisen tarve pohjautuu nimenomaan siihen, että Itämeren rehevyys ei tarkoita pelkästään sinileviä. Sinilevät ovat vain se näkyvin osa", Knuuttila toteaa.

Erikoistutkija muistuttaa, että Itämeren muut levät, erityisesti kevätkukinnot tuottavat valtaosan siitä levämassasta, joka vajoaa meren pohjaan ja käynnistää hapen kulumisen. Tämän leväkukinnan hillitsemiseksi vaaditaan nimenomaan typenpoistoa.

"Jos systeemin lisätään typpeä, ensisijaisesti se voimistaa tätä kasviplanktonin kevätkukintaa. Silloin siis tuotetaan Itämeren pohjalle entistä enemmän happea kuluttavaa levämassaa", erikoistutkija huomauttaa.

Lisääntyvästä hapen kulumisesta taas seuraa se, että fosforia vapautuu yhä enemmän. Tämän seurauksena typpeä pitäisi lisätä seuraavalla kerralla taas vähän aiempaa enemmän. Jatkossa levämassaa siis tuotettaisiin Itämeren pohjalle yhä enemmän, jos typen määrää lisättäisiin.

"Lappalaisen ajattelu on monelta kohdin vastoin sitä, mitä tiedeyhteisö ajattelee. Sisäisten prosessien merkityksestä olemme kuitenkin yhtä mieltä", Knuuttila sanoo.

Lappalaisen väitöstutkimuksessa puutteeksi Knuuttila listaa vielä sen, ettei tutkimuksessa tarkastella lainkaan rannikkovesiä.

"Jos ajatellaan nimenomaan meiltä kotimaasta tulevaa kuormitusta, kaikillehan on selvää, että sen ensisijainen vaikutuskohde on rannikkovedet", hän huomauttaa.

Lue lisää:

Maatalous ei pilaakaan Itämerta – Tuore tutkimus selittää sinilevälautat suolapulssien puuttumisella

Aiheeseen liittyvät artikkelit