Ympäristö

NyTeknik: Risteilyn kilometrikohtaiset hiilidioksidipäästöt voivat olla kolminkertaiset lentoihin verrattuna

Ympäristö 02.12.2018

Tietoa ympäristövaikutuksista on ollut tähän asti tarjolla niukasti.


Risteilymatkustuksen hiilidioksidipäästöt voivat olla jopa kolminkertaiset kilometriä kohden lentoliikenteeseen verrattuna, ruotsalainen NyTeknik-lehti kertoo. Asiaa selvitti tanskalainen merenkulkualan konsulttiyritys HOK Marineconsult.

Tulokset perustuvat 157 eri risteilyaluksen arvioon.

"Olin yllättynyt, että päästöt ovat niin korkeita. Risteilyala on elänyt omaa elämäänsä ja harvat yrityksistä ovat todella leikanneet päästöjään. Tämä on vanha ongelma, mutta ala on vasta nyt tarttumassa siihen", lehden haastattelema raportin koostanut Hans Otto Kristensen kertoo.

Hän pitää selvänä, ettei luksushotellia voi siirtää merelle ilman mittavia päästöjä. Ympäristövaikutuksista on kuitenkin ollut tarjolla niukasti tietoa. Risteilymatkat ovat viime vuosina lisääntyneet.

"Risteilyjen osuus laivaliikenteen päästöistä on tietysti pieni, mutta ilmastokeskustelun on pohjauduttava faktoihin. Ja on myönnettävä, että risteilyjen päästöt ovat korkeat, aivan niin kuin lentoliikenteen päästöt ovat korkeat", Kristensen huomauttaa.

Painavien risteilyalusten matkustajakohtaiset päästöt nousevat korkeiksi varsinkin silloin, kun alukset liikennöivät puolityhjinä.

Ongelmana on myös huijaaminen: Chalmersin teknisen korkeakoulun tutkimuksen mukaan joka kymmenes Itämeren alueella liikennöivä alus käyttää polttoainetta, joka sisältää enemmän kuin sallitut 0,1 painoprosenttia rikkidioksidia. Kansainvälisesti raja on 3,5 prosenttia.

Fuskaavat alukset voivat säästää polttoainekuluissa satoja tuhansia euroja. Kansainvälinenkin raja aiotaan laskea 0,5 prosenttiin kahden vuoden päästä.

NyTeknik: Rapport: Semesterkryssingen tre gånger sämre än flyget

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT