Ympäristö

Tänään on poutaa ja pakkasta, vuosi vaihtuu sateisessa ja tuulisessa säässä

Ympäristö 30.12.2018

Tälle päivälle ei ole voimassa varoituksia.


Uudeksivuodeksi on tiedossa sadetta ja tuulta.

Sunnuntai on suuressa osassa maata poutainen pakkaspäivä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Eilen jalankulkijoita varoitettiin vaarallisen liukkaasta kelistä, mutta tänään varoituksia ei ole voimassa. Pohjois-Suomessa on monin paikoin selkeää, etelässä on pilvisempää.

Maan etelä- ja keskiosassa on pakkasta 1–7 astetta, pohjoisessa 10–20 astetta.

Uudenvuodenaattona maanantaina sää muuttuu, kun Suomeen saapuu matalapaineen alue. Vuosi vaihtuu sateisessa ja erittäin tuulisessa säässä, joka jatkuu myös tiistaina ja keskiviikkona. Osa sateesta tulee lumena ja osa etenkin Etelä-Suomessa vetenä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT