Ympäristö

Tutkimus: Eurooppalaisten tunkeutuminen Amerikkaan aiheutti metsittymisen kautta pienen jääkauden

Ympäristö 02.02.2019

Alkuperäisasukkaiden surmaaminen johti metsittymiseen ja hiilidioksidin vähenemiseen ilmakehässä.


Tutkimuksessa käytettiin apuna väestötietoja sekä Etelämantereen jäätiköstä porattuja näytteitä, joiden ilmakuplista voidaan arvioida, minkä verran hiilidioksidia oli ilmakehässä satoja vuosia sitten. LEHTIKUVA/AFP

Ensimmäisten eurooppalaisten rantautumisella Amerikkaan oli kohtalokkaita seurauksia alkuperäisväestön lisäksi myös ilmastolle, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Asiasta uutisoi muun muassa CNN.

University College Londonin (UCL) tutkimuksen mukaan eurooppalaiset surmasivat arviolta 56 miljoonaa alkuperäisasukasta reilun sadan vuoden kuluessa Pohjois- ja Etelä-Amerikan mantereilla. Tämä johti laajojen maa-alueiden hylkäämiseen ja metsittymiseen.

Yhteensä noin Ranskan kokoisen maa-alueen metsittyminen sai hiilidioksidin määrän ilmakehässä merkittävästi laskemaan. Tutkijoiden mukaan muutos johti maapallon ilmaston jäähtymiseen vuoteen 1610 mennessä. Kristoffer Kolumbus saapui Amerikkaan vuonna 1492.

Kyseinen hiilidioksidipitoisuuksien lasku on tutkijoiden mukaan ensimmäinen nähtävissä oleva suuri muutos maapallon kasvihuonekaasupäästöissä. Ilmaston jäähtymistä kyseisenä aikana on kutsuttu "pieneksi jääkaudeksi".

Aiemmin jotkut tutkijat ovat arvioineet, että pienen jääkauden lämpötilamuutos johtui ainoastaan luonnonvoimista. UCL:n tutkijoiden mukaan ilmaston jäähtyminen oli kuitenkin osin suoraa seurausta ihmisten toiminnasta ja Amerikan alkuperäisväestön joukkokuolemista. Iso osa alkuperäisasukkaista kuoli eurooppalaisten tuomiin tauteihin, osa sai surmansa väkivaltaisuuksissa.

"Tutkimus osoittaa, että ihmisten toiminta vaikutti ilmastoon paljon ennen teollisen vallankumouksen alkua", sanoo Britannian Readingin yliopiston ilmastotieteen professori Ed Hawkins BBC:lle.

Tutkimuksessa käytettiin apuna muun muassa historiallisia väestötietoja sekä Etelämantereen jäätiköstä porattuja näytteitä, joihin jääneiden ilmakuplien avulla voidaan arvioida, minkä verran hiilidioksidia oli ilmakehässä satoja vuosia sitten.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT