Ympäristö

Sodexo luopuu Pohjoismaissa kertakäyttömuovista tämän vuoden aikana

Ympäristö 04.02.2019

Yhtiö aikoo myös leikata hiilidioksidipäästöjään kolmanneksen vuoteen 2025 mennessä.


Kari Salonen
Sodeo tunnetaan erityisesti lounasravintoloistaan.

Lounasravintoloistaan tunnettu palveluyritys Sodexo on päättänyt luopua kertakäyttöisestä muovista Pohjoismaissa. Tämän vuoden aikana Sodexo luopuu kertakäyttöisistä muovimukeista, take away -muovipusseista ja lusikoista. Muovista valmistettujen kansien ja elintarvikepakkausten osuus on tarkoitus saada nollaan vuoteen 2025 mennessä.

Yhtiö aikoo leikata hiilidioksidipäästöjään 34 prosenttia hiilipäästöjä vuoteen 2025 mennessä.

"Etsimme jatkuvasti innovaatioita ja tuotteita, joilla saamme kertakäyttöisen muovin kulutusta mahdollisimman pieneksi. Muovista ei kokonaan voida vielä luopua, mutta pyrimme käyttämään kierrätysmuovia aina kun mahdollista", Sodexon Suomen toimitusjohtaja Bianca Brink kertoo.

Sovellettuja ratkaisuja muovin käytön suhteen joudutaan tekemään esimerkiksi sairaaloissa sekä senioreiden ja ruoka-allergioista kärsivien huomioimiseksi. Kaikissa yhteyksissä muovista kokonaan luopuminen ei ole tarkoituksenmukaista.

"Jatkamme tiivistä kehitysyhteistyötä toimittajiemme kanssa, jotta kaikkien kuluttaja-asiakkaidemme saatavilla on tulevaisuudessa entistä innovatiivisempia ja ekologisesti kestävämpiä pakkausratkaisuja. Niitä ovat muun muassa biomuovista sekä kierrätettävistä ja orgaanisista materiaaleista tehdyt tuotteet", Brink jatkaa.

Sodexo toimii maailmanlaajuisesti. Yhtiöllä on Pohjoismaissa satoja ravintoloita, 11 000 työntekijää ja liikevaihto on 659 miljoonaa euroa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT