Ympäristö

Kasvintuhoojista saadaan tietopankki

Ympäristö 29.05.2017

Selvityksen mukaan viheralan tietoisuus kasvintuhoojariskeistä on puutteellista.


Jukka Pasonen
Esimerkiksi kuvan aasianrunkojäärä on aiheuttanut viime vuosina tuhoja.

Viherympäristöliiton verkkosivuille luodaan tietopankki, josta viheralan ammattilaiset löytävät apua kasvintuhoojariskien minimoimiseen ja hallintaan.

Tietopankin luomisen taustalla on selvitys, jonka mukaan viheralan tietoisuus ja vastuullisuus kasvintuhoojariskeistä on puutteellista. Lisäksi uuden kasvinterveyslain mukaan viheralan ammattilaisilla on huolellisuusvelvoite kasvinterveysriskien hallinnassa.

Tietopankin ideana on tuoda kaikkien viheralan toimijoiden ulottuville menetelmät, ohjeet ja tieto keskeisistä kasvintuhoojista ja -terveysriskeistä.

Viheralan ammattilaiset saavat verkkosivuilta esimerkiksi tunnistusapua. Lisäksi sivusto toimii pikatiedotuskanavana silloin, kun uusia löydöksiä ilmenee.

Tietopankin rakentamisessa on tarkoitus käyttää hyödyksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sivuilla jo olevaa aineistoa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT