Ympäristö

Kuninkaanlähteen kunnostus vuoden maisemateko

Ympäristö 09.11.2015

Kankaanpään kyläläiset loihtivat liejuisesta joutoalueesta koko kylän virkistysalueen.


Maa- ja kotitalousnaiset
Liejuinen joutoalue palasi kyläläisten ponnistuksin takaisin kirkasvetiseksi Kuninkaanlähteeksi.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus on valinnut vuoden 2015 maisemateoksi Köyliön Kankaanpään Kuninkaanlähteen puhdistustyön.

"Se on ollut haastavaa sekä teknisesti että vaadittavien lupien takia", sanoo kehityspäällikkö Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.

"Työn tuloksena on kaikkia kyläläisiä ilahduttava puhdasvetinen lähde kylän keskellä. Kyläyhdistys on myös osannut hyödyntää alueellista rahoitusta maisematyön toteuttamiseen", Partanen perustelee valintaa.

Kuninkaanlähde on tiettävästi pinta-alaltaan yksi Suomen suurimmista lähteistä. Se sijaitsee aivan asutuksen keskellä.

Kyläyhdistys aloitti kunnostustyön suunnittelun vuonna 2012. Leader Pyhäjärviseutu ry myönsi hankkeelle investointituen.

Puhdistustyö aloitettiin alle hehtaarin kokoisen lähdelammen tyhjentämisellä viime kesänä.

Lietteen poiston jälkeen lähde alkoi täyttyä kirkkaalla vedellä. Kolmen vuorokauden kuluttua valtava lähdeallas oli täynnä ja puhdas vesi alkoi virrata joesta myllyränniä pitkin puron kautta Köyliönjärveen.

Työ on myös kulttuuriteko, koska lähteen vedellä on aikanaan ollut suuri merkitys asukkaille elintarvikkeiden jäähdyttäjänä.

Kunniamaininta Maskuun

Kunniamaininnan sai maskulainen Kotiseutuyhdistys Lemun Kempit ry.

Yhdistys on kunnostanut Lemun kirkon viereisen pientilan ja hoitanut maisemaa maakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella.

Kunnostetusta kokonaisuudesta on tehty Kotiseutukeskus Mäntylä, jossa voidaan järjestää erilaisia tapahtumia.

Vuoden maisemateko -kilpailuun saatiin kaikkiaan 45 ehdotusta.

Valtakunnallinen voittaja valittiin 16 alueellisesta voittajasta. Niitä pääsee tarkastelemaan Maa- ja kotitalousnaisten nettisivuilla.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT