Ympäristö

Luontojärjestöt: "Suomeen tarvittava 800 suden kanta on tieteellinen tosiasia, ei mielipidekysymys"

Ympäristö 28.09.2016

Maa- ja metsätalousministeriö on vastuussa susikannan kehityksestä luontaiselle tasolle, järjestöt korostavat.


Jukka Pasonen
Suomessa on tällä hetkellä noin 230 sutta.

Suojelujärjestöt Suomen Susi 2013 ry ja Luonnonsuojeluliitto Tapiola vaativat maa- ja metsätalousministeriötä luopumaan suden kannanhoidollisen metsästyksen jatkosta. Järjestöjen mukaan Suomen susikannan tulisi olla vähintään 800 yksilöä.

Ministeriön mielestä näin suuri kanta ei ole mahdollinen Suomessa.

”Siitä seuraisi moninkertaiset ongelmat. Tilanne kertautuisi neljä kertaa pahemmaksi”, neuvotteleva virkamies Sami Niemi sanoo.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on kertonut kannattavansa suden kannanhoidollisen metsästyksen jatkamista.

LSL Tapiola ja Suomen Susi ry korostavat kuitenkin, ettei kyse voi olla poliittisesta päätöksestä.

"Lukumäärällisesti 800 sutta perustuu Tukholman yliopiston geneetikkojen ja matemaatikkojen tekemään metapopulaation mallinnukseen geneettisesti kestävästä susikannasta Fennoskandiassa. Se ei ole siis mielipidekysymys."

"Yhdistykset eivät voi vaikuttaa riippumattoman tiedeyhteisön tutkimustuloksiin, vaikka ne eivät tuntuisi ministeriössä miellyttäviltä."

Luonnonsuojelujärjestöt korostavat, että ministeriö on vastuussa susikannan kehityksestä suotuisalle suojelun tasolle. Suomen susikanta on niiden mukaan ollut koko 2000-luvun ajan alennustilassa tehottomien hallinnollisten ja poliittisten toimien ansiosta.

Lue lisää:

Suojelujärjestöt vaativat sudenmetsästyksestä luopumista

Ministeriö vastaa suojelujärjestöille: 800 sutta Suomessa kestämätön ajatus

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT