Ympäristö

Ministeriö jatkoi sudenhoitosuunnitelman lausuntoaikaa

Ympäristö 16.01.2015

Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt jatkaa susikannan hoitosuunnitelman lausuntoaikaa. Susikannan hoitosuunnitelmista voi antaa lausuntoja 21.1. saakka.


Kari Salonen

Alunperin susikannan hoitosuunnitelman lausuntoajan piti päättyä eilen, mutta maa- ja metsätalousministeriö päätti jatkaa aikaa viikolla.

Myös lausunnon jo antaneilla on mahdollisuus täydentää lausuntoaan.

Ministeriön mukaan susien määrä alkoi vähentyä vuonna 2007. Todennäköisenä syynä ministeriö pitää salametsästystä.

Hoitosuunnitelman tavoitteena on sovittaa yhteen suden suojelutarve ja susireviireillä asuvien ihmisten tarpeet. Susikannan suojelu onnistuu vain, jos reviireillä asuvien ihmisten tarpeet huomioidaan, ministeriö totesi tiedotteessaan joulukuussa, kun hoitosuunnitelma lähti lausuntokierrokselle.

Susialueilla asuvat ihmiset ovat ministeriön mukaan kokeneet, ettei heillä ole keinoja puuttua ongelmia aiheuttaviin susiin. Uudessa hoitosuunnitelmassa suden kannanhoidollinen metsästys oltaisiin sallimassa.

”Hoitosuunnitelman tärkein tavoite on edistää susien ja ihmisten rinnakkaiseloa ja ylläpitää elinvoimaista kantaa”, totesi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo joulukuussa lausuntoajan alkaessa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit