Ympäristö

Suomalaisten vedenkulutuksesta liki puolet tapahtuu ulkomailla - vesivastuullinen ruokavalio sisältää kotimaista kasvispainotteista kausiruokaa

MT Plus Ympäristö 11.09.2018

Vaikka Suomessa riittää vettä, talousveden lotraaminen kuormittaa ympäristöä.

Jukka Pasonen
Suomalainen kuluttaa vettä vuodessa 1 414 kuutiometriä. Maailman ihmisten keskiarvo on 1 358 kuutiota vuodessa. Kulutustuotteista etenkin vaatteiden valmistuksessa kuluu usein paljon vettä.

Suomessa riittää vettä, mutta silti vesijalanjäljestämme lähes puolet sijaitsee ulkomailla. Suomeen tuodaan tuotteita kuivuudesta kärsiviltä alueilta, joissa vedenkäyttö ei ole kestävällä pohjalla. Sellaisia alueita on myös Euroopassa.