Kuka pesii pöntössäsi? Vuotuinen bongausviikonloppu käynnistyy - Ympäristö - Maaseudun Tulevaisuus
Ympäristö

Kuka pesii pöntössäsi? Vuotuinen bongausviikonloppu käynnistyy

Pönttöbongaus-tapahtuman avulla pyritään keräämään tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä.
Pönttöbongausta on järjestetty vuodesta 2013 lähtien. LEHTIKUVA / JARNO MELA

Suomessa bongaillaan viikonloppuna jälleen linnunpöntöissä pesiviä lintuja. BirdLife Suomen järjestämän Pönttöbongaus-tapahtuman avulla pyritään keräämään tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä.

Tapahtuma kestää lauantain ja sunnuntain ajan. Havainnot pönttöjen asukeista on tarkoitus lähettää BirdLifelle joko verkossa tai postikortilla.

Pönttöbongausta on järjestetty vuodesta 2013 lähtien. BirdLifen mukaan tapahtuma on kerännyt aiempina vuosina noin 5 000 osallistujaa, jotka ovat välittäneet tietoa noin 30 000 linnunpöntöstä.

Lue lisää

Kyselyn mukaan puhelimien valvontasovellukset epidemioiden torjumiseksi jakavat mielipiteitä – "Ihmiset näyttävät hyväksyvän valvonnan, joka ei kohdistu heihin itseensä"

Suomen lintujen pesimäkausi on tuoreen tutkimuksen mukaan entistä lyhempi ja alkaa aiemmin kuin ennen

Birdlife Suomen asiantuntijan mukaan kesähakkuissa tuhoutuu vuositasolla kymmeniä tuhansia pesintöjä – Aarre: Näin huomioit linnut metsänhoidossa

Luonnonsuojeluliitto vaatii pesärauhaa metsälinnuille – hakkuut pitää kieltää tärkeimpänä pesimisaikana