Annulii Koponen hoitaa apua tarvitsevia siilejä: "Ei voi puhua siitä, että luonto hoitaa jos kettua tai sutta, joka päättäisi kärsimykset, ei ole lähimaillakaan" - Ympäristö - Maaseudun Tulevaisuus
Ympäristö

Annulii Koponen hoitaa apua tarvitsevia siilejä: "Ei voi puhua siitä, että luonto hoitaa jos kettua tai sutta, joka päättäisi kärsimykset, ei ole lähimaillakaan"

Koposen mukaan ihmiset ovat liian vieraantuneita luonnosta, eivätkä huomioi esimerkiksi siilejä välinpitämättömyyttään.
Jaana Kankaanpää
Koponen hieroo rasvaa jalkansa loukanneen siilin raajaan.

Siilin jalka on todennäköisesti vioittunut trimmeriin tai terään, tai sitten se on ryömiessään kolhinut itseään johonkin muuhun ihmisen tekemään, selittää Annulii Koponen. Samalla hän levittää rasvaa elävän fossiillin verestävään raajaan.

"En ymmärrä miten jotkut ihmiset ovat siileille niin julmia. Ehkä se johtuu siitä, että ne eivät ääntele niin kuin linnut, oravat ja muut eläimet."

Koponen on ottanut haavoittuneita ja nuutuneita siilejä sekä emon syystä tai toisesta hylkäämiä poikasia hoitoonsa. Niin hän tekee muillekin eläimille, jos näkee niiden kärsivän eikä muuta apua ole sillä hetkellä saatavilla.

"Minulla on sellainen käsitys oikeasta ja väärästä, että kipeää eläintä pitää auttaa. Ei voi puhua siitä, että luonto hoitaa jos kettua tai sutta, joka päättäisi kärsimykset, ei ole lähimaillakaan. Eikä ketään saa jättää kärsimään, sen sanoo jo eläinsuojelulakikin."

Hän on auttanut apua tarvitsevia siilejä parhaansa mukaan jo kolme vuotta. Avun tarpeessa olevia eläimiä havaitsevat ottavat yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla tai Facebookissa.

Koponen kertoo, ettei osaa sanoa apua tarvitsevalle eläimelle ei. Siilien lisäksi hän on hoitanut muun muassa vahingoittuneita variksia, ja ollut mukana siruttamassa jo yli 11 000 lemmikkiä.

Eläimet ovat olleet rakkaita jo lapsuudesta asti. Ensimmäisen kissansa Koponen sai kun hän oli viisi- tai kuusivuotias. Ensimmäinen koira tuli seitsemänvuotiaana, ja siitä asti koira on ollut aina. Tällä hetkellä sekä kissoja, että koiria on kaksi. Ne ovat muiden hylkäämiä löytöeläimiä.

Lauttasaaressa, Helsingissä lapsena asunut Koponen vietti kesänsä puoliksi isänsä puolen isovanhempien luona Saimaalla, ja äidin sukulaisten luona Ilmajoella. Ilmajoella oli myös nautoja ja myöhemmin sikoja, joita hän näki hoidettavan hyvin. Se teki vaikutuksen.

Koponen ei vastustakaan kotieläinten pitoa tai esimerkiksi metsästystä, vaan on sitä mieltä, että eläimiä tulee kohdella hyvin. Metsästäjillä olisi hyvä olla mukana koira, joka löytää haavoittuneen, mutta eloonjääneen saaliin.

"Peruskouluissa pitäisi olla kurssi, jossa mennään katsomaan miten mulli teurastetaan ja maitoa tuotetaan, jotta ymmärrettäisiin mistä ne tuotteet tulevat. Sitten ei enää haluttaisi ostaa halvinta", hän arvioi.

"Milloin meistä tulikaan niin vieraantuneita, että tarvitaan esimerkiksi pelasta pörriäinen -kampanjaa? Eikö ymmärretä, että ilman pölyttäjiä myös ihmisiltä loppuu ruoka", Koponen hämmästelee.

 

Koponen korostaa moneen kertaan, että vaikka siilit ovat suloisia, ne ovat villieläimiä. Siilien siirtäminen pois alkuperäisiltä asuinalueiltaan esimerkiksi omaan pihaan on paitsi laitonta, myös vaarallista. Paikallisissa kannoissa elävät siilit voivat levittää tauteja, jotka saattavat olla tuhoisia uudelle populaatiolle.

Hän myös välttää olemasta siileille liian seurallinen. Hän ei juttele niille, tai vietä aikaa niiden kanssa yhtään enempää kuin on tarpeen, sillä liika kesyyntyminen ja luottaminen ihmiseen voivat koitua siilille myöhemmin kohtalokkaaksi.

Toisinaan apua kaipaavien siilien löytäjät keksivät siileille nimiä. Esimerkiksi kylmettyneenä ja alipainoisena löytynyt poikanen on Matti. Nimien käyttö helpottaa yhteydenpitoa löytäjään, sillä kuntoon saatu siili palautetaan takaisin löytöalueelle. Itse Koponen ei siileille kuitenkaan nimiä keksi.

Kahdesti hän muistaa herkistyneensä siilien kanssa, vaikka ei omien sanojensa mukaan olekaan "vollottajatyyppiä".

"Erään koiran pureman siilin silmä saatiin pelastettua. Poistin itse tikit aivan silmän vierestä. Kun myöhemmin näin saman siilin niin meinasin liikuttua. Tunnistin sen silmäkulmassa törröttävästä yksinäisestä piikistä."

Toinen kerta oli se, kun viime talvena kaikki horroshotelliin jääneet siilit selvisivät kevääseen.

"Se tuntui aika siistiltä."

Jaana Kankaanpää
Kaikeksi onneksi siilin jalka on jo lähtenyt parantumaan hyvin.

Ensimmäinen talvi voi olla siileille julma, sillä ne eivät välttämättä osaa tehdä oikeanlaista pesää oikeaan paikkaan, tai eivät vain ehdi lihoa riittävästi selvitäkseen talven yli. Horrostavan siilin tulisi painaa 800 grammasta noin kiloon.

Syksyllä alipainoisina löytyviä siilejä Koponen lihottaa kissanruoalla, ja vie ne horroshotelliin, jossa pesäntekoaineeksi on turvetta ja kuusikuitua. Talvipesänteossa hän ei kuitenkaan siilejä enää avusta, vaan se niiden täytyy oppia itse.

"Luonnon kiertokulkuun en muutenkaan puutu, esimerkiksi silloin kun siinä on jonkun ruoka kyseessä. Joskus siilit syövät lintujen munia ja esimerkiksi meidän pihassa kanahaukka söi kyyhkysparin toisen puoliskon. Se on kuitenkin luonnollista ja ihmisten pitäisi ymmärtää se."

Hän myös muistuttaa, että toisinaan eläintä auttaa parhaiten vauhdittamalla sen kuolemaa.

"Nopea ja kivuton lopetus on usein hyvä vaihtoehto kärsivälle eläimelle."

Jaana Kankaanpää
Löytäjiensä Matiksi nimeämä siilinpoikanen painoi vain 135 grammaa tullessaan Koposen hoitoon. Nyt painoa on reilut 180 grammaa.

Siilien ja muiden villieläinten hoitaminen on hankalaa puuhaa, jossa tarvitsee hyvän sydämen lisäksi myös taitoa ja ymmärrystä eläimistä. Esimerkiksi uupuneen siilin löytäessä kuka tahansa voi kuitenkin noukkia eläimen turvaan, ja kysyä puhelimitse ohjeita vaikkapa korkeasaaresta, tai katsoa siilikiikarissa.fi sivulta alueellisia yhteystietoja.

"Jos asiantuntija sitten käskee päästää sen vapaaksi, niin isoa vahinkoa ei ole tapahtunut", Koponen sanoo.

Hän itse ryhtyi siilien hoitajaksi, kun törmäsi Joensuussa kissoja siruttamassa ollessaan naiseen, Minna Tuupaseen Tuupassiileiltä, joka oli hoitanut siilejä jo aiemmin.

Koponen perehtyi aiheeseen, ja perusti ensin horroshotellin, kun horrospaikoista oli pulaa. Viime talvena siilejä oli horroksessa 14 ja lämpimässä hoidossa 2.

"Ajattelin, että kun minulla kerran on tilaa, niin mikäs siinä."

Siilien hoitaminen ei ole kuitenkaan niin helppoa kuin luulisi, vaan innon ja osaamisen lisäksi se vaatii sitoutumista ja jonkin verran rahaa. Yhden siilin kuntouttaminen maksaa Koposen mukaan noin 25–30 euroa, joka kuluu omasta pussista.

Kuluihin voi saada apua, jos kuuluu johonkin yhdistykseen. Koponen on kuitenkin itse jättäytynyt niiden ulkopuolelle. Hän saa ihmisiltä lahjoituksena vanhoja lakanoita ja muita tekstiilejä, joita käyttää hoidettavien siilien alustoina. Toisinaan ihmiset lahjoittavat myös ruokaa.

Kaikesta eniten siilit vievät kuitenkin aikaa. Jos siili on niin huonossa kunnossa, ettei pärjää ilman ihmistä, vaatii se paljon huomiota.

"Poikasia pitää ruokkia kahden tunnin välein, myös yöllä. Ei minullakaan normaalisti olisi sellaiseen mahdollisuutta, mutta koronaviruksen aiheuttaman lomautuksen vuoksi olen ollut täysipäiväinen siilienhoitaja," Koponen kertoo.

Jaana Kankaanpää
Siilin täytyy painaa vähintään noin 800 grammaa selvitäkseen talvesta Etelä-Suomessa. Jos ruokaa riittää, pikkusiili lihoo talvipainoon noin viidessä viikossa.

Lue lisää

Aarre: Herkullinen mustikka on oikea terveyspommi – myös sen lehdet kannattaa hyödyntää

Video: Näin hoidetaan loukkaantuneen siilin jalka ja monta keinoa, joilla voit auttaa siiliä – "Älä hanki robottiruohonleikkuria"

Aarre: Harva hyönteinen ääntelee, mutta heinäsirkka on poikkeus – yleensä äänessä ovat koiraat

Julma näytelmä käynnissä: Merikotkilla pitopöydässä merimetsosaaren poikaset – katso suoraa lähetystä linkistä