Suorasiipisten lahko eli heinäsirkat ja hepokatit sukulaisineen ovat useimmille tuttuja keski- ja loppukesän hyönteisiä. Kahdeksan hepokattilajin, kuudentoista heinäsirkan ja viiden okasirkan ohella meillä esiintyy kasvihuoneissa elävä hyppysirkkoihin kuuluva ansarihepokatti sekä siellä täällä säilynyt kotisirkka, jonka voimakkaat sirahdukset kuuluivat savupirttien maailmaan.
Heinäsirkat ja hepokatit lymyilevät enimmäkseen kasvillisuuden kätköissä mutta loikkaavat häirittynä herkästi karkuun. Pitkäsiipiset yksilöt voivat tehostaa pakomatkaa lentämällä metrin tai pari.
Kuuluisin lentäjä on pahamaineinen idänkulkusirkka, jonka valtaisat vaellukset saattavat tuoda joitakin yksilöitä aina Suomeen asti. Laji on kuitenkin tilapäinen vieras, sillä se ei pysty lisääntymään täällä. Kulkusirkan sukupolvikierrossa vaihtelevat lyhytsiipiset paikallaan pysyvät ja vaeltavat pitkäsiipiset muodot. Laji lisääntyy joskus räjähdysmäisesti ja muodostaa miljardien yksilöiden sakeita parvia, jotka syövät vaeltaessaan kaiken vihreän aiheuttaen valtavaa tuhoa.
Useimmilla suorasiipisillä on kyky äännellä. Joillakin heinäsirkkalajeilla myös naaraat osaavat sirittää, mutta lähinnä äänessä ovat koiraat. Ne sirittävät lajityypilliseen tapaan kutsuen naaraita ja ilmoittaen kilpakosijoille, että alue on varattu. Viestien vastaanottamiseksi niillä on kuuloelimet, heinäsirkoilla tärykalvolla varustettu aukko takaruumiin tyvessä ja hepokateilla etujalassa.
Kuinka heinäsirkkojen siritys syntyy? Entä kuinka heinäsirkat voi erottaa hepokateista? Lue koko juttu Aarteen sivuilta.
