Viime viikonlopun hyvä sää nosti levät pintaan - Ympäristö - Maaseudun Tulevaisuus
Ympäristö

Viime viikonlopun hyvä sää nosti levät pintaan

Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan sekä Hämeen maakunnissa sinileväesiintymiä on havaittu keskiarvoon nähden hieman enemmän.
Juho Leskinen
Elokuussa 2018 sinilevää esiintyi runsaasti. Arkistokuva.

Viime viikonlopun tyyni ja helteinen sää osassa maata nosti levälautat pintaan avomerialueilla. Paikoin leväkukintoja havaittiin runsaastikin.

Rajavartiolaitoksen lentäjien tekemien havaintojen mukaan läntisen Suomenlahden keskiosissa esiintyi runsaasti sinilevää, kun taas rannikolla ja saaristossa pintakukinnat olivat vähäisiä.

Järvillä hieman levää on kuluneella viikolla havaittu 28 valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla, runsaasti levää oli kolmella paikalla. Yhteensä levähavaintoja on tehty hieman viime viikkoa enemmän, mutta ne ovat koskeneet pääasiassa vähäisiä määriä.

Ajankohtaan nähden levää esiintyy suurimmassa osassa maata edelleen tavanomaista vähemmän.

Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan sekä Hämeen maakunnissa sinileväesiintymiä on havaittu keskiarvoon nähden hieman enemmän.

”Sinilevien esiintyminen on tyypillisesti runsainta tähän aikaan kesästä. Lämmin sää suosii sinilevien kasvua ja viikonlopulle ennustettu helteinen sää voi lisätä sinilevien esiintymistä. Tyynellä säällä vesimassaan sekoittuneet levät voivat nousta uudelleen pintaan”, kertoo tutkija Laura Härkönen Sykestä.

Lue lisää

Saadaanko Itämeren levästä raaka-aine siivousaineisiin? Yrityksen taustalla kaksi suomalaisyritystä

Sinilevä voi yllättää uimarin myös syksyllä

Metsäkatoa hillitsevää levää lautaselle

Lämpö toi levät järviin – tarkista, onko mökkirannallasi jo havaittu levää