Ympäristö

Helteitä oli tänä kesänä viikon enemmän kuin tavallisesti

Elokuun korkein lämpötila oli 29,4 astetta.
Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Kesä oli tavanomaiseen verrattuna lämpimin Pohjois-Karjalassa ja muualla itäisessä Suomessa.

Helteitä oli päättyneenä kesänä viikko enemmän kuin kesäisin tavallisesti, yhteensä 40 päivää. Kesä olikin keskimääräistä lämpimämpi suurimmassa osassa maata, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta maanantaina.

Kulunut kesä oli tavanomaiseen verrattuna lämpimin Pohjois-Karjalassa ja muualla itäisessä Suomessa.

"Elokuussa lämpimimmät säät osuivat kuitenkin meren saarille Hangon edustalle, Paraisille sekä Vaasan edustan Valassaarille", kertoi meteorologi Eveliina Tuovinen STT:lle.

Elokuun korkein lämpötila oli 29,4 astetta, joka mitattiin lentoasemalla Kruunupyyssä lähellä Kokkolaa. Elokuun alin lämpö, 4,2 pakkasasetta, mitattiin puolestaan Sallan Naruskassa kuun lopulla.

Elokuussa hellepäiviä oli yhdeksän. Tämä on tavanomainen määrä, joten helteet painottuivat normaalia enemmän kesän alkuvaiheeseen.

Hellepäivien lukumäärä on tavanomaisesti Suomessa kesäisin 33. Hellettä on Suomessa silloin, kun päivän ylin mitattu ylin lämpötila on vähintään 25,1 astetta.

Ukkoskesää voi Tuovisen mukaan luonnehtia heikoksi.

"Varsinaisia myrskypäiviä ei ollut tänä kesänä lainkaan. Salamoita ja ukkosia oli niitäkin vähän."

Tuovinen muistutti, että myrskyjä koetaan Suomessa muutenkin yleensä useammin talvisin.

Loppukesä oli meteorologin mukaan kuiva etenkin alueella Ahvenanmaalta Pohjois-Savoon. Sateisinta oli Kaakkois-Suomessa ja Kymenlaaksossa.

Elokuu oli mittauspisteistä kuivin Oulun Hailuodossa, missä sademäärä jäi 7,8 millimetriin. Eniten, 98,1 milliä, puolestaan satoi itärajalla Virolahden Koivuniemessä.

Pohjavesitilanne on Pohjois-Suomessa hyvä. Siellä saatiin lumisen talven jälkeen paljon sulamisvesiä, kertoi Suomen ympäristökeskuksen (Syke) pohjavesiasiantuntija Mira Tammelin.

Muuallakin maassa kertyi hänen mukaansa sateisen talven perintönä hyvin pohjavettä.

Syken johtava hydrologi Bertel Vehviläinen lisäsi, että pohjavedet ja sisävesien pinnat ovat kesällä laskeneet Kokemäenjoen latvavesillä sekä Lounais-Suomessa. Esimerkiksi Tarjanneveden pinta oli kesän lopussa 35 senttiä ajankohdan keskiarvon alapuolella.

Uutista täydennetty 1.9. klo 12:20

Lue lisää

Hellelukemat paukkuivat perjantaina maan länsiosissa, lauantaiksikin luvassa lämpöä

Viikonlopuksi luvataan hellettä, mutta Lappi viilenee sunnuntaina

Helteet tekevät paluun – meteorologi punaisena hehkuvista sääkartoista: "Lämpötilat kipuavat kaakossa ja idässä noin 27 asteen tuntumaan"

Viljasato on jäämässä keskimääräistä pienemmäksi - alle 3,3 miljardin kilon