Ympäristö

Video: Rusakko nyrkkeilee talipalloa siementen toivossa – "Nostan varmaan ylemmäksi, vaikka pupua käy vähän sääliksikin"

"Tekisi mieli antaa sille porkkanoita, mutta ei varmaan kannata, muuten tuo kaverinsakin", Sirpa Heiskanen tuumaa pihassaan melskaavasta rusakosta.

Järvenpäässä vanhoilla maatalousoppilaitoksen mailla asuva Sirpa Heiskanen näki rusakonroikaleen ikkunansa alla ryöstöretkellä. Vemmelsääri hakkasi linnuille tarkoitettua talipalloa vimmatusti kuin nyrkkeilysäkkiä.

"Tämän ison rontin olen illalla nähnyt pihassa muutaman kerran ja papanoita ruokintapaikan alla. Pihan automaattivalot syttyvät, kun se vierailee. Tuntuu, että se vasta keksi tuon nyrkkeilyn. Oli yöllä uudelleen", Heiskanen kertoo.

"Omenapuita olen niiltä varjellut, mutta ennen eivät ole lintujen jyviä syöneet. Tuo pallo on ollut vaikea pala harakoillekin. Nostan varmaan ylemmäksi, vaikka pupua käy vähän sääliksikin. Saa ne mitä linnut pudottelee sitten", Heiskanen suunnittelee.

Rakentamisen myötä rusakoiden määrä on vähentynyt alueella.

"Tekisi mieli antaa sille porkkanoita, mutta ei varmaan kannata, muuten tuo kaverinsakin", Heiskanen tuumaa.

Lue lisää

Talipallonhimoinen orava voi olla ihmistäkin viekkaampi

Katso video: Oppiiko vanha koira uusia temppuja? Se testataan rusakkojahdissa

Video: Koirat hakuun ja passit paikoilleen – karkottava koira on oiva apu rusakkojahdissa

Tutkimus: Rusakot ja metsäjänikset risteytyvät keskenään, vaikka toinen viihtyy erityisesti kaupunkiympäristössä ja toinen metsissä