Ympäristö

Mietityttääkö katupöly? Ikäviä haittoja voi ehkäistä jo nyt, kun lumi on vielä maassa

Lunta on tänä talvena tullut runsaasti ja sen vuoksi katuja on jouduttu hiekoittamaan paljon.
Patrik Pelkonen
Vastuullinen kuntapäättäjä huolehtii, että talviaikaiseen lumen- ja hiekanpoistoon on panostettu.

Kevät tuo mukanaan katupölyn ja sen haitat hengitysterveydelle. Hengitysliitto muistuttaa, että vastuullinen kuntapäättäjä valitsee kuntalaisille turvalliset ratkaisut niin liukkailla keleillä kuin katupölyaikaan.

Lunta on tänä talvena tullut runsaasti ja sen vuoksi katuja on jouduttu hiekoittamaan paljon. Runsaalla hiekoituksella on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä se voi pahentaa kevään katupölytilannetta.

Hiekoitukseen on suositeltavaa käyttää vähemmän pöllyävää pestyä sepeliä ja hyvälaatuista hiekkamursketta.

"Katujen hiekoittamisesta ei pidä tinkiä. Tärkeää on, että hiekoitus ajoitetaan ja kohdennetaan oikeisiin paikkoihin läpi talven", järjestöjohtaja Mervi Puolanne sanoo Hengitysliiton tiedotteessa.

Puolanteen mukaan on tärkeää, että kunnissa osataan varautua myös katujen puhdistustöihin oikein.

"Katupölyn haittojen ehkäisyssä on oleellista kerätä ja pestä hiekoitushiekka pois mahdollisimman varhain", Puolanne jatkaa.

Vastuullinen kuntapäättäjä huolehtii, että talviaikaiseen lumen- ja hiekanpoistoon on panostettu. Hengitysliiton mukaan tavoitteeksi kannattaa ottaa hiekoitushiekan poisto kahdessa viikossa. Vettä suositellaan käytettäväksi hiekanpoistossa, sillä se estää pölyämistä. Kadut kannattaa pestä puhdistusurakan lopuksi.

Hengitysliiton tiedotteessa nostetaan esille se, että katupölyn määrään voi vaikuttaa myös suosimalla kaavoitusvalinnoista alkaen joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä.

Katupöly lisää tulehduksia ja keuhkokuumetta, jotka aiheuttavat vuosittain 50–60 ennenaikaista kuolemaa hengityssairauksia ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavilla. On myös hyvä muistaa, että katupölyn aiheuttamat vastaanottokäynnit kuormittavat koronan takia paikoin äärirajoilla toimivaa terveydenhuoltoa.

Katupölystä suurin osa on karkeita hiukkasia, jotka lisäävät lasten riskiä sairastua astmaan. Haitallisin osa on alle 2,5 mikrometrin kokoiset PM2,5-pienhiukkaset, jotka lisäävät etenkin hengityssairailla terveyspalveluiden käyttöä sekä poissaoloja työstä ja koulusta.

Lue lisää:

Pakokaasut ja katupöly tappavat vuosittain ennenaikaisesti muutaman sata suomalaista – typpidioksidin määrä putosi koronan myötä

Katupöly heikentää ilmanlaatua Suomen suurissa kaupungeissa

Katupölykausi voi alkaa normaalia aikaisemmin – aiheuttaa vakavia terveyshaittoja

Lue lisää

Puunpoltto taajamissa lisää hengityssairauksia

vierasyliö Sairauksien hoidosta syiden ehkäisyyn

Miten toimiiliikkujan apteekki?

VERKOSTALYHYESTI