Ympäristö

Jätepisteet tursuilevat mökkipaikkakunnilla – "Ihmiset haluavat jostain syystä juuri juhannuksena päästä eroon tavarasta"

Monilla alueilla jätepisteiden tyhjennysväliä on tiivistetty. Korona-aika on lisännyt myös mökkien käyttöastetta.
Rami Marjamäki
Ylöjärven Mutalan jätepiste pursuili roskia juhannuksen jälkeisenä maanantaina.

Jätemäärät ovat nousseet juhannuksena korkeiksi esimerkiksi suosituilla mökkipaikkakunnilla. Yleisestikin korona-aika on lisännyt mökkien käyttöastetta ja siten jätemäärää. Monilla alueilla jätepisteiden tyhjennysväliä on tiivistetty ja jäteastioita lisätty.

”Juhannus on todellakin näkynyt jätepisteillä. Ihmisiltä on tullut paljon soittoja, että pisteet ovat täynnä”, kertoo Kuhmoisten kunnan jätehuollon palveluneuvoja Hanna Järvinen. Hän hoitaa väliaikaisesti myös Jämsän alueen jäteasioita.

Kuitenkin nyt viikon puolivälissä astioiden pitäisi jo olla Järvisen käsityksen mukaan tyhjennettyinä.

Juhannuksena jätepisteille on päätynyt normaalin jätteen lisäksi myös paljon sinne kuulumatonta tavaraa, muun muassa patjoja, grillejä ja trampoliinien osia. Asia ei ole sinänsä poikkeava, sillä sama toistuu Järvisen mukaan juhannuksesta toiseen.

”Se, että pisteille tuodaan sinne kuulumatonta tavaraa, on ilmiö, jota en haluaisi nähdä. Ihmiset haluavat jostain syystä juuri juhannuksena päästä eroon tavarasta, vaikka jätettä syntyy silloin jo muutenkin normaalia enemmän.”

Viikonloppuna Jämsässä järjestettiin myös Himos Juhannus -festivaali. Tyhjennyksistä vastaavan Erkki Salminen Oy:n toimitusjohtaja Jussi Konttilan mukaan tapahtuman merkitys jätemääriin oli kuitenkin vähäinen.

”Muihin vuosiin verrattuna jätettä tuli Himokselta noin kolmasosa, kun yleisömäärää oli koronan takia rajoitettu. Jätettä tuli siis sieltä suhteellisen vähän”, hän sanoo.

”Sen sijaan alueilla, jossa mökkejä on paljon, jätemäärä jopa kolminkertaistuu nyt kesällä. Tämä kesä on osoittanut, että ihmiset ovat enemmän kesäasunnoillaan. Olemme tähän toki varautuneet.”

Myös Pirkanmaalla jäte­astioilla on ollut kävijöitä.

”Jätepisteet ovat olleet jo keväästä asti kovalla käytöllä korona-ajan takia, mutta kyllä juhannus on normaalia kesäviikonloppua vilkkaampi”, kommentoi Pirkanmaan jätehuollon aluepäällikkö Tero Haapala.

Juhannukseen ja kesäaikaan yleensäkin on Haapalan mukaan varauduttu.

”Olemme huomioineet jätepisteiden määrät ja suunnitelleet tyhjennykset etukäteen. Silloin, kun käyttö on kovimmillaan, myös astioita ja tyhjennyksiä on mahdollisimman paljon”, hän toteaa.

”Isoin jätepiste tyhjennetään jopa 6 kertaa viikossa, maanantaista lauantaihin joka päivä. Kesäaikana jätepisteiden tyhjennysmäärät moninkertaistuvat verrattuna talveen”, Haapala lisää.

Mökkipaikkakuntana suositussa Kustavissa juhannuksen jätemääristä ei ole tullut asiakkailta kielteistä palautetta.

”Aika usein juhannuksina esimerkiksi Facebookissa on tullut palautetta ja kuvia siitä, että jätepisteet ovat täynnä. Tänä vuonna tällaista ei ole ollut havaittavissa”, kertoo Kustavin kunnan jäteasioista vastaavan teknisen toimen toimistovirkailija Johanna Nurmi.

Nurmi arvioi, että koronan aiheuttama mökkisesongin aikaistuminen on vaikuttanut siihen, että aikaisempien vuosien kaltaista juhannuksen suursiivoussumaa ei ole päässyt syntymään.

Pyhien takia jäteyhtiön on kuitenkin vaikea venyttää resurssejaan.

”Joidenkin jätepisteiden osalta on lisätty jätesäiliöitä. Lähtökohtaisesti yritetään samalla kapasiteetilla kuin normaalistikin, sillä jäteyhtiö ei yhtäkkiä pysty saamaan lisää kuljettajia ja jätesäiliöitä juhannusta varten”, toteaa Nurmi.

Lue lisää

Juhannuksena kerätään kukkia tyynyn alle myös naapurimaiden juhannusperinteissä – mutta missä maassa metsästetään kiiltomatoa juhannusaaton yönä?

Juhannuksen jokeriruoka on nyt pitsa – liha ja peruna pintansa klassikoina, kasvismakkaroita ja alkoholitonta olutta myydään yhä enemmän

Maisema siistiksi nurkka, läjä ja puska kerrallaan – näin kierrätät akut, koneet, pressut ja vanhat kemikaalit

YTP:n Lehtipuu: Eduskunnan muutettava jätelakiesitystä pakkausjätteiden keräilyn osalta