Ympäristö

Raportti: Jopa 216 miljoonaa ihmistä voi joutua jättämään kotinsa ilmastonmuutoksen takia

Vuoteen 2050 mennessä esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 86 miljoonaa ihmistä on voinut joutua muuttamaan.
Vähentynyt maataloustuotanto, vesipula, merenpinnan nousu ja muut ilmastonmuutoksen haittavaikutukset ajavat ihmiset jättämään kotinsa. LEHTIKUVA / AFP

Kolmen vuosikymmenen aikana jopa 216 miljoonaa ihmistä voi ilmastonmuutoksen seurausten takia joutua jättämään kotinsa ja muuttamaan maansa sisällä, varoittaa Maailmanpankki. Sen mukaan vähentynyt maataloustuotanto, vesipula, merenpinnan nousu ja muut ilmastonmuutoksen haittavaikutukset ajavat ihmiset jättämään kotinsa.

"Ilmastonmuutos on yhä voimakkaampi siirtolaisuuden aiheuttaja", Maailmanpankin raportissa todetaan.

Maailmanpankin kestävän kehityksen varajohtaja Jürgen Vögele sanoo, että ilman päättäväisiä toimia maailmaan voi syntyä ilmastosiirtolaisuuden keskittymiä seuraavan vuosikymmenen aikana.

Tuoreen raportin mukaan vuoteen 2050 mennessä esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 86 miljoonaa ihmistä on voinut joutua muuttamaan. Lisäksi ilmastosiirtolaisia voi olla muun muassa Etelä-Aasiassa 40 miljoonaa, Pohjois-Afrikassa 19 miljoonaa, Latinalaisessa Amerikassa 17 miljoonaa sekä Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa viisi miljoonaa.

Raportissa keskitytään varsinkin vedensaantiin Pohjois-Afrikassa. Vedensaantia raportissa kutsutaan pääsyyksi sisäiseen ilmastosiirtolaisuuteen.

Väestönkasvu on hidastunut sekä rannikkoalueilla että sisämaan alueilla, joilla on puutetta vedestä. Tällaisia alueita ovat raportin mukaan muun muassa Algerian luoteisrannikko ja Marokon länsi- ja eteläosat.

Myös Välimeren rannalla sijaitsevasta egyptiläisestä Aleksandrian kaupungista sekä Niilin suiston itäisistä ja läntisistä osista saatetaan raportin mukaan joutua lähtemään siirtolaiseksi vedensaannin heikkenemisen ja merenpinnan nousun takia.

Maailmanpankki varoittaa, että globaalisti ilmastonmuutoksen vaikutukset iskevät kovimmin köyhimpiin ja haavoittuvimpiin alueisiin ja uhkaavat peruuttaa kehityksen saavutukset.

"Joissakin paikoissa herää kysymys niiden asumiskelpoisuudesta", raportissa todetaan.

Lue lisää

Euroopan komission puheenjohtaja: "Tärkein tehtävämme on nopeuttaa rokottamista maailmanlaajuisesti"

Ilmastonmuutos etenee ja suurvallat mellastavat Pohjoisella napapiirillä – Suomi uudisti arktisen strategiansa vastatakseen haasteisiin

Kauriit ja kettu levittäytyvät laajemmalle, norppa kärsii – ilmastonmuutos ei koettele Suomen riistaeläimiä tasapuolisesti – lämpöstressikin mainitaan

"Suomi soijattomaksi" – Lepän mukaan tärkein ilmastotoimi on ruuantuotannon kannattavuuden kohentaminen