Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Ympäristö

Auta tutkijoita keräämällä muurahaisia kekopesästä

Muurahaiset ovat suomalaisen luonnon maahyönteisten joukossa valtalajeja ja niillä on merkittävä rooli esimerkiksi kasvinsyöjähyönteisten saalistajina.
Kari Salonen
Muurahainen on mielenkiintoinen tutkittava ja yhteisöjä on mukava tarkkailla maallikoidenkin näkökulmasta.

Itä-Suomen yliopistossa on käynnistynyt kaksivuotinen tutkimushanke, jossa selvitetään kekoja rakentavien muurahaisten levinneisyyttä sekä tarkempia elinympäristövaatimuksia Suomessa. Tiedot lajien levinneisyydestä ovat vielä osin epätarkkoja. Nyt alkaneessa uudessa hankkeessa kansalaiset voivat kartuttaa tietoa lähettämällä kekopesien pinnalta keräämiään muurahaisia tutkijoille.

Suomessa on tusinan verran kekoja rakentavia muurahaislajeja, jotka ovat suomalaisen luonnon maahyönteisten joukossa valtalajeja. Niillä on merkittävä rooli muun muassa kasvinsyöjähyönteisten saalistajina.

Hankkeeseen osallistuville kansalaisille on tehty verkkosivuille ohjeet kekoja rakentavien muurahaisten keruuseen ja postittamiseen. Muurahaistutkimukseen voivat yksityishenkilöiden lisäksi osallistua erilaiset yhteisöt, kerhot ja koululuokat.

"Muurahaiskeräys sopisi hyvin vaikka koululaisten biologian tai ympäristöopin tehtäväksi", kertoo apulaisprofessori Jouni Sorvari Itä-Suomen yliopistosta.

"Kekopesän pinnalta kerätään vain muutamia yksilöitä, eikä pyydystys kohdistu lisääntyviin yksilöihin vaan työläismuurahaisiin. Tällaisella näytteiden keruulla ei ole haitallista vaikutusta muurahaispesän toimintaan."

Muurahaiset kerätään umpinaiseen rasiaan, joka laitetaan pariksi päiväksi pakastimeen. Sitten ne voi pakata esimerkiksi tulitikkurasiaan ja lähettää postissa. Tarkemmat ohjeet löytyvät yliopiston sivuilta.

Hankkeeseen osallistuneet henkilöt ja yhteisöt saavat ensimmäisinä yhteenvedon hankkeen tuloksista. Lisäksi valmistuvissa tieteellisissä tutkimusartikkeleissa painotetaan kansalaisten merkittävää panosta tutkimusten toteuttajina. Hanke lisää tutkijoiden ja yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta.

Tutkimushanke on luonteeltaan kansalaistiedeprojekti, jollaiset ovat yleistyneet maailmalla viimevuosina. Sorvari kertoo, että myös Suomessa on ollut viime vuosina hankkeita, joissa kansalaisten keräämät kasvi-, liero- tai puutiaisnäytteet ovat olleet keskeisessä roolissa. Nyt vuorossa ovat muurahaiset, kun Suomen suurin kekomuurahaiskartoitus käynnistyy.

Hankkeen tuloksena näiden muurahaisten levinneisyystiedot tarkentuvat. Ilmastonmuutoksen myötä monien lajien elinolosuhteet muuttuvat ja tämän hankkeen myötä tarkentuneita levinneisyystietoja voidaan käyttää lähtökohtana tulevissa muurahaisiin liittyvissä seurannoissa.

Itä-Suomen yliopisto: Milloin, missä ja miten voit kerätä näytteitä

Lue lisää

Pohjoinen mustikka kovassa huudossa maailmalla

Metsiltä halutaan rauhaa ja rahaa

Tutkimus: Korkeat hakkuutavoitteet johtavat alhaisempaan luonnon monimuotoisuuteen

Tukes kehottaa välttämään muurahaismyrkkyjen käyttöä – voi tappaa pölyttäjiä