Ympäristö

Lähes 150 pallopäävalasta ajautui rantaan ja kuoli Uudessa-Seelannissa

Kyseessä oli jo neljäs Uudessa-Seelannissa tietoon tullut valaiden rantautuminen viikonlopun aikana.
Lehtikuva / AFP
Valaat jäivät jumiin syrjäiselle rannalle Uudessa-Seelannissa.

Uudessa-Seelannissa 145 pallopäävalasta on ajautunut rantaan ja kuollut, kertovat viranomaiset.

Valaat löysi retkeilijä myöhään lauantaina Stewart Islandilta, joka sijaitsee 30 kilometriä etelään maan eteläsaarelta. Löydettäessä puolet valaista oli jo kuollut. Viranomaiset päättivät lopettaa loput valaat niiden kunnon ja vaikean sijainnin vuoksi.

Kyseessä oli jo neljäs Uudessa-Seelannissa tietoon tullut valaiden rantautuminen viikonlopun aikana. Sunnuntaina 10 kääpiömiekkavalasta ajautui rantaan maan pohjoissaarella.

Vuosittain tapauksia on maassa yli 80, ja yleensä kyse on yksittäisistä valaista.

Tarkalleen ei tiedetä, miksi valaita päätyy rannoille. Syiksi on arveltu muun muassa sairautta, nopeaa veden laskua vuoroveden vuoksi, navigointivirhettä tai saalistajan pakenemista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Australia ja Uusi-Seelanti rikkoivat vanhat ennätyksensä lammasviennissä – vienti Kiinaan vetää ainakin toistaiseksi

Uusiseelantilainen viljelijä: "En olisi ikinä uskonut, että hiilensidonta nousee tilamme kolmanneksi tukijalaksi"

Pääministeri: Uudessa-Seelannissa kielletään kaikki puoliautomaattiset aseet, joita käytettiin perjantain terrori-iskussa