Ympäristö

Kysely: Punkki on Suomen luonnon pelottavin eläin

Vähemmässä määrin pelkoa herättävät esimerkiksi karhu, kyy ja susi.
LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
Sama punkki voi kantaa sekä borrelia-bakteeria että vakavaa puutiaisaivotulehdusta aiheuttavaa TBE-virusta.

Punkki on suomalaisten mielestä maamme luonnon pelottavin eläin, käy ilmi tuoreesta Arjen katsaus -kyselystä.

LähiTapiolan teettämässä kyselyssä joka kolmas kertoi pitävänsä punkkia Suomen luonnon pelottavimpana eläimenä. Vähemmässä määrin pelkoa herättävät esimerkiksi karhu, kyy ja susi.

Kantar TNS:n tekemään kyselyyn osallistui syys–lokakuussa runsaat tuhat 15–74-vuotiasta vastaajaa.

Ihmiselle tauteja aiheuttavia mikrobeja levittää Suomessa kaksi punkkilajia: puutiainen eli punkki ja taiga- eli siperianpunkki. Sama punkki voi kantaa sekä borrelia-bakteeria että vakavaa puutiaisaivotulehdusta aiheuttavaa TBE-virusta.

Puutiaisaivotulehdukselta voi suojautua rokottautumalla, mutta sen hoitoon ei ole lääkettä. Borrelioosia vastaan puolestaan ei rokoteta, mutta sitä voidaan hoitaa antibiootein.

Aiheet punkki
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tiesitkö? Punkki on muurahaisille tervetullut vieras – sammalpunkki ahertaa keon siivoojana

Luulitko, että punkkeja ei esiinny kaupunkialueilla? Tutkimus osoittaa luulosi vääräksi ja paljastaa, että citypunkit ovat myös vaarallisempia

Kansalaisten punkkihavainnot paljastivat: Lähes kolmasosa puutiaisista kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa