Muovisampo nielee kaikki muovit kuin panttipullot - Ympäristö - Maaseudun Tulevaisuus
Ympäristö

Muovisampo nielee kaikki muovit kuin panttipullot

Syyskuun alussa Soinissa käynnistynyt muovi­pantti­kokeilu on saanut runsaasti myönteistä huomiota.
Petteri Kivimäki
Soinissa on otettu käyttöön pantit muovisiin elintarvikepakkauksiin.

Soinissa on haettu käytännöllisiä ratkaisuja muovi­ongelman vähentämiseksi.

Noin 2 100 asukkaan eteläpohjalaisessa maaseutukunnassa on luotu kierrätysjärjestelmä, jossa muovipullojen panttijärjestelmä on jalostettu koskemaan kaikkea kotitalouksien muovijätettä.

”Lähdimme kesäkuussa Sitran maapalloliigan haastekilpailuun, jossa pohdittiin käytännöllisiä tapoja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Paikallisen 4H-kerhon ja kunnan voimin päätimme, että keskitymme muoviongelmaan”, Soinin kunnanjohtaja Juha Viitasaari kertoo.

Soinin keskustaajamaan luotiin Muovisampo-­palautuspiste, jonne päivittäistavaroiden muovipakkauksia voi palauttaa.

Pantitettuja muovipakkauksia ovat paikallisessa K-kaupassa myytävät Valion jugurttipurkit sekä Pirkan jauheliha- ja pastapakkaukset.

”Lisäksi kilohintaa vastaan Muovisampoon voi käytännössä palauttaa mitä tahansa koti­talouden muovipakkauksia.”

Kampanja-aikaan kierrätetystä muovi­jätteestä maksetaan kunnan itse kehittämää Plastic Coin -valuuttaa, joka on rahanarvoista kampanjassa mukana olevissa yrityksissä.

”Panttimaksut maksetaan alennus­kuponkeina, jotka käyvät paikallisessa K-kaupassa ja myös erilaisissa tapahtumissa Soinin kunnan alueella”, kunnanjohtaja tähdentää.

Syyskuun alussa käynnistynyt muovipantti­kokeilu on saanut osakseen runsaasti myönteistä huomiota.

”Negatiivista palautetta kokeilusta on tullut lopulta hämmästyttävän vähän. Suurin osa kuntalaispalautteesta on ollut myönteistä. Kehittämis­ehdotukset ovat olleet lähes poikkeuksetta rakentavia”, Viitasaari sanoo.

Myös naapurikunnissa on kiinnostuttu asiasta.

”On noussut esiin toiveita, että kokeilu jat­kuisi ja laajentuisi muuallekin.”

Muovijätettä on palautettu Muovisampoon tähän mennessä kolmeen otteeseen kolmen päivän mittaisina kampanjoina.

”Näiden yhdeksän päivän aikana on kerätty yhteensä yli 300 kiloa muovia.”

Muovi toimitetaan hankkeen yhteistyö­kumppaneille, pohjalaisille firmoille, jotka jalostavat sitä eteenpäin.

Hanke jatkuu nykyisellä rahoituksellaan tammikuun loppuun.

Muovisampo on myös mukana Sitran maapallo­liigan helmikuisessa finaalissa.

Lue lisää

Aarre: Harva hyönteinen ääntelee, mutta heinäsirkka on poikkeus – yleensä äänessä ovat koiraat

Oletko ostanut käytettyjä huonekaluja? – muista tarkistaa varsinkin tekstiilit huolella

Suomalaiset oppivat kierrättämään muovia niin hyvin, ettei sitä kaikkea enää ehditä käsittelemään Suomessa

Ydinkokeet katkaisivat aikakauden, joka olisi voinut jatkua vielä 50 000 vuotta – maapallolla eletään nyt ihmisen ehdoilla ja se vaikuttaa koko planeettaan