Ympäristö

Toukokuu oli harvinaisen sateinen

Sateen kertymä vaihteli noin 40 ja 100 millimetrin välillä.
Kari Salonen
Paikoin sateet olivat jopa poikkeuksellisia, eli yhtä runsaita sateita saadaan toukokuussa korkeintaan kolme kertaa sadassa vuodessa.

Toukokuussa satoi Suomessa harvinaisen paljon, tiedottaa Ilmatieteen laitos. Kuukauden sademäärät olivat keskimääräistä suurempia lähes koko maassa. Sateen kertymä vaihteli noin 40 ja 100 millimetrin välillä.

Runsaimmin satoi toukokuussa maan keski- ja itäosassa sekä paikoin Etelä-Lapissa, missä kuukauden sademäärät olivat yli kaksinkertaisia tavanomaiseen nähden.

Monissa Suomen osissa saadaan näin mittavia sateita toukokuussa kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin.

Paikoin sateet olivat jopa poikkeuksellisia, eli yhtä runsaita sateita saadaan toukokuussa korkeintaan kolme kertaa sadassa vuodessa.

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla Alavuden Sulkavankylän sadeasemalla toukokuun sademäärä oli suurin kyseisen aseman runsaan 50 vuoden mittaushistoriassa. Suurin kuukauden sademäärä, 121,8 millimetriä, mitattiin Pohjois-Karjalassa Lieksan Kolin havaintoasemalla. Pienimmäksi sadekertymät jäivät lounaisrannikolla ja Lapin itäosassa.

Myös koko kevään eli maalis-toukokuun sademäärät olivat paikoin poikkeuksellisen suuria.

Toukokuun keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa noin 8–10 ja maan pohjoisosassa 4–8 astetta. Kuukauden keskilämpötila oli lähellä pitkän ajan keskiarvoja.

Toukokuun ylin lämpötila, 27,8 astetta, mitattiin kuukauden 20. päivä Satakunnassa Kokemäen Tulkkilassa sekä 21. päivä Turun Artukaisissa.

Hellepäiviä, jolloin vuorokauden ylin lämpötila nousi yli 25 asteen, oli toukokuussa yhteensä kuusi. Tämä on kolme päivää enemmän kuin toukokuussa tavallisesti.

Juttua täydennetty 3.6. klo 14.01

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maaseudun Tulevaisuutta julkaiseva Viestilehdet on vähentänyt lentomatkustusta

Suomi osallistuu G20-maiden ympäristökokoukseen Japanissa –  teemoina muun muassa muoviroskaantumisen ehkäisy

Harva puhdistuslaitos poistaa lääkeaineita jätevesistä – investointi nostaisi kuluttajien vesimaksua hieman