Ympäristö

Myös tätä eläinlajia voi nyt seurata WWF:n Luontolivessä – Erityisen mielenkiintoista katsottavaa luvassa lähipäivinä

Viime vuonna liito-oravat keräsivät yli puoli miljoonaa katselukertaa.
Seppo Samuli
Liito-oravan pönttö. Kuvan pönttö ei liity Luontoliveen.

Ympäristöjärjestö WWF:n Luontolivessä voi seurata liito-oravan elämää suorassa lähetyksessä, kertoo WWF tiedotteessaan.

Järjestön mukaan erityisen mielenkiintoista katsottavaa on luvassa lähipäivinä, kun poikaset alkavat liikkua pesän ulkopuolella.

WWF:n tavoite on tehdä liito-oravaa tutummaksi livekameran avulla, sillä harva on nähnyt liito-oravan omin silmin.

Luontolivessä seurattiin liito-oravia myös viime keväänä. Tuolloin lähetystä katsottiin kahden kuukauden aikana yli 500 000 kertaa.

Tänä vuonna kamera kuvaa liito-oravan asuttamaa pönttöä. Pesässä olevien poikasten lukumäärää ei vielä tiedetä, mutta useimmiten poikasia on kaksi tai kolme, enimmillään jopa viisi.

Reilun kuukauden ikäisinä poikaset alkavat tutkia pesän ulkopuolista maailmaa.

WWF on toteuttanut lähetyksen luontokuvaaja Benjam Pöntisen kanssa.

"Poikasten touhujen katseleminen on äärimmäisen kiinnostavaa. Olen kuvannut ja seurannut liito-oravia liki 30 vuoden ajan ja silti jaksan edelleen innostua", Pöntinen kertoo WWF:n tiedotteen mukaan.

Liito-orava luokitellaan Suomessa vaarantuneeksi eli uhanalaiseksi lajiksi. Se liikkuu liitämällä puusta toiseen eikä ylitä mielellään suuria avomaita.

WWF:n mukaan merkittävin syy liito-oravan ahdinkoon ovat avohakkuut, sillä lajille sopivat metsiköt ovat usein erillisiä ja liian pieniä saarekkeita hakkuuaukkojen keskellä.

Hieman yli vuosi sitten avattua WWF:n Luontoliveä on katsottu yhteensä jo noin 4,5 miljoonaa kertaa. Liito-oravien lisäksi Luontolivessä voi seurata tällä hetkellä sääksien, metsäpeurojen ja ahmojen elämää ja kuunnella lintujen laulua suorassa lähetyksessä.

"Haluamme tuoda luonnon ihmisten lähelle, levittää tietoa harvinaisista eläinlajeista ja innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun. Luontoliven suuri suosio osoittaa, että olemme onnistuneet tavoitteessamme", sanoo WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

Luontoliveen pääset tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Simonkadun pääekonomisti : Kuluttaja on talouden kivijalka

WWF: Ruuantuotantoon käytetään 69 prosenttia makeasta vedestä ja se aiheuttaa 70 prosenttia luonnon monimuotoisuuden romahtamisesta – maatalouden on mullistuttava

Maapallon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat on kulutettu loppuun jo tänään – ihmiskunta elää yhä enemmän velaksi