Ympäristö

Ilotulitusrakettien myyntiä rajoittava aloite etenee eduskunnan käsittelyyn – keräsi yli 65 000 nimeä

Aloitteen takana olevissa järjestöissä iloitaan allekirjoitusten suuresta määrästä.
Nette Kurki
Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteen takana ovat erilaiset eläin- ja potilasjärjestöt.

Nimien keruu Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteeseen loppui tiistaina 4.6.2019. Aloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Aloite keräsi kaiken kaikkiaan 65 713 allekirjoitusta, joista vaaditut 50 000 jo ensimmäisen kuukauden aikana.

Aloitteen takana ovat erilaiset eläin- ja potilasjärjestöt. Se rajaisi ammattilaisten käyttöön kaikki muut paitsi melutasoltaan ja vaarallisuudeltaan vähäisiksi luokitellut pyrotekniset tuotteet. Tällaisia ovat esimerkiksi tähtisadetikut ja paukkuserpentiinit.

Allekirjoitukset on nyt luovutettu Väestörekisterikeskuksen tarkastettavaksi. Nimien kerääminen aloitettiin 4.12.2018.

Vain harva kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn, Väestörekisterikeskukselta kerrotaan. Aloitteen jättäjillä on kuitenkin vahva usko sen läpimenoon eduskunnassa.

"Odotukset aloitteen läpi menemiseksi ovat korkealla" sanoo Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

Syksyllä on tarkoitus järjestää aloitteesta tiedotustilaisuus eduskunnassa. Järjestöt myös pyrkivät tapaamaan mahdollisimman monia kansanedustajia ennen aloitteen käsittelyä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kansalaisaloite maakuntalaista: "Perustuslain mukaan itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla – tätä lakia ei vielä ole"

Kansalaisaloite: Sähköautojen tuki on tulonsiirto hyvätuloisille – nollasummapeli ilmaston kannalta

Tutkimus: Lähes puolet suomalaisista on joskus allekirjoittanut kansalaisaloitteen