Ympäristö

Puhdasta järvikalaa? Kansallispuistosta saadun lohen vatsasta paljastui toistakymmentä tupakantumppia

Erikoistutkijan mukaan istutetut kalat luulevat tumppia rehupelletiksi.
Vahid Bigdelo
Kirjolohen nielemien tumppien määrä on poikkeuksellisen suuri. Ne voivat aiheuttaa kalalle tappavan suolitukoksen.

Kalassa ollut mies koki Teijon kansallispuistossa hiljattain ikävän yllätyksen.

Hän sai Matildanjärvestä saaliiksi kirjolohen. Peratessaan kalaa mies kuitenkin huomasi, että sen sisukset olivat täynnä tupakantumppeja.

Tumppeja paljastui kalan vatsasta toistakymmentä.

Pysäyttävä kuva on kerännyt sosiaalisessa mediassa kosolti huomiota. Luontomatkailu on yhä suositumpaa, mutta ympäristötietoisuus ei näytä kasvaneen samassa suhteessa.

Mutta miten luontoon heitetyt tumpit ovat päätyneet kirjolohen vatsaan? Vastaavia tapauksia on tavattu kirjolohilla satunnaisesti aiemminkin, kertoo erikoistutkija Jorma Piironen Luonnonvarakeskuksesta.

Syynä on todennäköisesti kalan alkuperä: Istutetut kalat saavat ennen vapautustaan syötäväksi rehupellettejä, jotka muistuttavat kooltaan ja väriltään tupakantumppeja. "Kala on tottunut syömään laitosolosuhteissa tumpin mittojen mukaista rehua", Piironen valottaa.

Hän ei usko, että villikala kelpuuttaisi tumppeja ruokavalioonsa. "On äärimmäisen harvinaista, että luonnonkala söisi tuollaista."

Nieltyjen tumppien määrä on tosin tässä tapauksessa poikkeuksellisen suuri.

Järveen heitetty tumppi kelluu, mikä tekee siitä entistä houkuttavamman saaliin. "Lohikaloille on aika tyypillistä syödä veden pintakalvoon heijastuvia kohteita", Piironen mainitsee.

Tumppi ei sula kalan elimistössä, joten kirjolohi voi menehtyä niiden syömisen seurauksena. Sulamattomina ne pahimmillaan tukkivat eläimen suoliston. Ne myös sisältävät ihmisille ja ympäristölle myrkyllisiä yhdisteitä, kuten kadmiumia ja arseenia.

Kummallista Piirosen mukaan on, että kansallispuiston järvestä on löytynyt kalan saaliiksi noin huomattava määrä tupakannatsoja.

Hän ei poissulje mahdollisuutta, että kalalle on syötetty niitä tarkoituksella.

"Kansallispuisto kuulostaa tosi kummalta. Olisiko pojankossien temppu, ehkä he ovat havainneet kirjolohen syövän tumppeja?"

Tumppi on edelleen maailman yleisin roska. Jopa 70 prosenttia kaupunkien rantojen roskista koostuu tupakantumpeista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tiesithän, että lohi ja kirjolohi eivät ole sama kalalaji? Näin ne eroavat toisistaan

Video: Tänään vieraallaan kalastajien ja taiteenystävien ykköskohteessa – näin nousee puolentoista kilon kirjolohi

Jätteelle ja roskaamiselle tarvitaan hinta