Ympäristö

Merenpohjan kartoitusten avulla korjattu monta väärää oletusta

Metsää on inventoitu liki sata vuotta, mutta meriluonnon kohdalla kartoitukset alkoivat vasta 2000-luvulla.
Timo Aalto
Joakim Sjöroos ui pintaa pitkin linjan toiseen päähän.

Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma eli Velmu on ollut käynnissä vuodesta 2004.

Metsähallituksen meribiologi Essi Keskisen mukaan projekti sai alkunsa kun huomattiin, että vedenalaisesta meriluonnosta oli olemassa vain hyvin pistemäistä tietoa tutkimusasemien läheisyydestä.

Ohjelmassa kartoitetaan Itämeren lajistoa ja elinympäristöjä. Kartoitusten avulla on saatu ensimmäistä kertaa tarkkaa ja kattavaa tietoa rantavesien lajeista.

Ensimmäiset kymmenen vuotta tavoitteena oli kartoittaa koko Suomen rannikolta lajit ja luontotyypit. Tällä hetkellä kartoituksilla täydennetään ja tarkennetaan sen tuloksia.

Käytännössä inventointityö tapahtuu pääosin pinnan alla.

Sitä varten tehdään 100 metriä pitkä linja rannasta alkaen. Linjalta tehdään kymmenen metrin välein neljän neliömetrin kokoinen koeala. Koeala tehdään myös aina kun pohja nousee metrin tai kasvillisuus muuttuu äkisti.

Sukeltaja merkitsee mukanaan olevaan vedenkestävään paperiin muun muassa koealan syvyyden, kasvien prosenttiosuudet, maalajin ja pohjan kaltevuuden.

Sukeltajan mukana on lisäksi useita erilaisia muovipurkkeja. "Jos tulee leviä, joita ei voi tunnistaa veden alla, ne laitetaan purkkiin ja tutkitaan pinnalla", selittää sukeltamaan lähdössä oleva Joakim Sjöroos.

Sukeltaja etenee linjaa pitkin syvältä ja lähenee rantaa. "Sukellusteknisesti kannattaa tulla pikkuhiljaa pintaa kohti", Sjöroos selittää.

Linjojen lisäksi kartoitusta tehdään esimerkiksi videoimalla ja tekemällä koealoja rantavedestä.

Tutkittavat alueet valitaan mallien ja jo olemassa olevan tiedon perusteella.

Tällä hetkellä mittaukset keskittyvät tarkentamaan jo olemassa olevia karttoja.

"Jos Suomen kartan tulostaa A4 kokoon, niin näyttää kuin koko rannikko olisi täynnä kartoituspisteitä. Jos karttaa suurentaa, niin huomaa, että välissä on isoja, usean neliökilometrin kokoisiakin aukkoja", Essi Keskinen kertoo.

Lopulliseen tutkimuslinjan sijaintiin vaikuttavat kuitenkin käytännön rajoitukset. Välillä karttojen ja satelliittikuvien avulla määrättyä linjan aloituspistettä joudutaan siirtämään.

"Linja edustaa aina aluetta, joten sillä ei ole metrilleen väliä, mistä se tarkalleen ottaen lähtee", kertoo inventointeja tekevä Jamina Vasama.

Hankalimpia kartoituspaikkoja ovat Vasaman mukaan suojaiset lahdet, joihin laskee jokia. Tällöin vesi voi olla sameaa ja näkyvyyshaitat vaikeuttavat sukeltajan työtä.

"Sen lisäksi että linjaa ei näe, sukeltaja ei näe ympärilleen, onko pohjaan jäänyt esimerkiksi haamuverkkoja. Joskus pohjasta löytyy myös vanhoja ihmistoiminnan jäänteitä esimerkiksi laiturinpohjia. Tällöin voidaan joutua keskeyttämään sukellus", Vasama kertoo.

Kartoittajat tekevät kenttätöitä melkein joka arkipäivä. Tällöin jaksamisesta on pidettävä erityistä huolta. "Liiallisesta väsymyksestä tulee turvallisuusriski", Vasama sanoo.

Tiimissä on kaksi sukeltajaa. Töitä pyritään jaksottamaan niin, että sukeltajat sukeltavat esimerkiksi vuorotellen.

"Parhaamme mukaan yritämme jakaa töitä niin, että kaikilla pysyy kroppa ja pää kunnossa."

"Vaikka olisi kuinka linja laskettu ja puku päällä niin jos tulee vielä viimeinen tunne, että ei halua mennä, niin sitten ei mennä", Vasama kertoo, "Viimekädessä vain ja ainoastaan sukeltaja päättää."

Keskisen mukaan Velmussa ei ole kyse pelkästä viherpiiperryksestä ja halusta suojella kaikki alueet, vaan inventointityöllä on myös taloudellinen ulottuvuus.

Velmusta saatavaa dataa käytetään esimerkiksi aluesuunnittelun ja kaavoituksen tukena.

Sitä hyödynnetään myös muun muassa Natura-alueiden tilan arviointiin, kansallispuistojen hoidon sekä merialueille tulevien hankkeiden kuten tuulivoimaloiden suunnitteluun.

Vaikka kartoitusten tuloksia käytetään luontoarvoiltaan tärkeiden kohteiden määrittämiseen, kartoittajien työhön se ei vaikuta.

"Me emme ota kantaa siihen, onko joku alue suojelullisesti hyvä vai huono, tämä on puhdasta kartoitusta. Me emme arvota alueita", Jamina Vasama tähdentää.

Inventoinneilla on Essi Keskisen mukaan voitu myös korjata virheellisiä olettamuksia. Esimerkiksi vedessä kasvavaa vellamonsammalta pidettiin aikaisemmin uhanalaisena lajina.

Tarkemmissa kartoituksissa Keskinen tiimeineen kuitenkin havaitsi, että se oli erittäin yleinen tietynlaisissa elinympäristöissä. Uusimmassa uhanalaisuustarkastelussa lajin uhanalaisuusluokitusta muutettiin.

"Vellamonsammal ei ollut uhanalainen, siitä ei vain tiedetty tarpeeksi"

Keskisen mukaan myös esimerkiksi pohjoiselta Perämereltä on löytynyt savikanjoni, jotia pidettiin pitkään harvinaisina.

Velmua rahoittaa pääasiassa ympäristöministeriö. Kyseessä on kuitenkin monen organisaation yhteistyössä toteuttama hanke.

Keskisen mukaan mukana ovat muun muassa ely-keskukset, ympäristökeskus, metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus, Åbo akademi ja Turun yliopisto.

Metsähallituksen vastuulla on suurin osa biologisista kartoituksista. Tänä kesänä kolmen hengen tiimejä on meren rannalla kuusi kappaletta.

"Parasta tässä on se, että saa sukeltaa ja olla ulkona", sanoo toista kesää inventointitöissä oleva Aleksi Leinikki.

Inventointien avulla tehtyjä karttoja ja pisteaineistoja pääse tarkastelemaan VELMU:n karttapalvelussa.

Juttua korjattu 23.7. klo 10:15. Perämereltä on löytynyt yksi savikanjoni. Ei useita kuten jutussa aiemmin todettiin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Eläkeläisten vapaaehtoisjoukko laittaa retkeilyalueen pitkospuut ojennukseen

Metsähallituksen pääjohtajan Pentti Hyttisen johtamista tutkitaan

Maakotkien pesintä onnistui tänä vuonna erinomaisesti