Ympäristö

Suomeen on tullut Keski-Euroopasta voimakkaasti allergisoivaa siitepölyä – erityisen ikävää pujoallergikoille

Tutkijat haluavat nyt selvittää, voimakkasti allergisoiva kasvi tuottaa Suomessa siitepölyä ja kypsiä siemeniä.
Juha Jantunen/Turun yliopisto
Marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia), on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva kasvi, joka on Euroopassa haitallinen vieraslaji.

Suomeen on viime päivien aikana tullut pieniä määriä tuoksukin siitepölyä kaukokulkeumana Keski-Euroopasta. Voimakkaan allergeeninen tuoksukki on sukua pujolle, ja pujoallergikot voivat saada sen siitepölystä oireita.

Turun yliopiston siitepölytiedotus kerää havaintoja tuoksukista, jota tavataan satunnaisesti myös Suomessa. Tutkijat toivovat, että kasvihavainnoista ilmoitetaan heille, koska pyrkimyksenä on selvittää, ehtiikö kasvi tuottaa Suomessa siitepölyä ja kypsiä siemeniä.

Tuoksukki, erityisesti marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia), on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva kasvi, joka on Euroopassa haitallinen vieraslaji.

Turun yliopiston projektitutkija Maria Louna-Korteniemi kertoo, että marunatuoksukki alkaa kukkia Suomessa näihin aikoihin. Kasvia kannattaa hänen mukaansa etsiä erityisesti puutarhoista, lintujen ruokintapaikoilta ja joutomailta.

"Kasvi voi kasvaa reilusti yli metrin korkuiseksi, ja sen lehdet ovat voimakkaasti liuskoittuneet. Se muistuttaa ulkonäöltään jonkin verran pujoa, mutta pujon kukinta alkaa olla jo ohi, kun taas tuoksukin kukinta on vasta alkamassa", Louna-Korteniemi sanoo yliopiston tiedotteessa.

Kasveilla on myös muita eroja. Tuoksukin varressa on selvästi näkyviä vaaleita karvoja, mutta pujon varsi sen sijaan on uurteinen ja vain niukasti karvainen. Tuoksukin lehdet ovat heleän vihreät, kun taas pujon lehdet ovat päältä melko tumman vihreät ja alapuolelta hopeanharmaat.

Marunatuoksukki ei tiettävästi vielä lisäänny Suomessa, mutta sen esiintymistä tulee tutkijoiden mukaan tarkkailla. Marunatuoksukki on vakiintunut muun muassa Etelä-Ruotsiin.

Mikäli havaitsee marunatuoksukin, kannattaa siitä ilmoittaa Turun yliopiston siitepölytiedotukseen joko sähköpostilla osoitteeseen siitepolytiedotus@utu.fi tai puhelimitse numeroon 050 345 2398.

Ilmoituksessa tulee kertoa kasvin löytöpaikka (katuosoite ja kuvaus löytöpaikasta tai GPS-koordinaatit), kasvien lukumäärä ja löytäjän yhteystiedot mahdollisia lisätietoja varten. Lajimäärityksen varmistamiseksi ilmoitukseen on hyvä liittää mukaan kuva, mikäli se vain on mahdollista.

Lue lisää:

Oletko törmännyt marunatuoksukkiin? Tutkijat kaipaavat havaintoja allergisoivasta vieraslajista

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jaettu uhka ajaa kasvit viestimään keskenään – varoittavat toisiaan esimerkiksi lähellä olevasta tuholaisesta

Gammayökkösen toukasta toivotaan vihollista komealupiinille

Tutkijat tekivät yllättävän havainnon: Siitepölykausi lisää hengitystiesairauksien kuolleisuutta jopa 20 prosentilla