Ympäristö

Happikadosta kärsivät alueet laajenivat Suomenlahdella – ravinteita kulkeutuu tänne Itämeren pääaltaalta

Hapettomissa oloissa pohjasta vapautuu fosforia, mikä pahentaa leväkukintoja. Ilmastonmuutos puolestaan lämmittää merivettä.
Jukka Pasonen
Happikato on laajentunut Itämerellä. Suomenlahden happikadosta ja rehevyydestä voi syyttää pääaltaalta virtaavaa, huonolaatuista vettä.

Suomenlahden happikatoalueet ovat laajentuneet viime kesästä. Tilanne ilmeni Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesällä tekemistä seurantatutkimuksista.

Selkämerellä ja Perämerellä happitilanne on hyvä.

Itämeren pääaltaan happikatoalueet ovat suunnilleen yhtä suuret kuin syksyllä 2018, jolloin Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos arvioi happikadon historiallisen laajaksi.

Pääaltaan pohjassa liukoisen fosforin pitoisuudet ovat aiempia vuosia korkeampia.

Hapettomat ja vähähappiset alueet kattavat koko Itämeren pääaltaan syvänteet ja Gotlannin länsipuolen syvänteet. Syvänteiden vesi on nyt hapetonta 70–75 metristä alaspäin.

Hapettomissa olosuhteissa fosfaattifosforia vapautuu pohjasedimentistä.

Selkämerellä ja Perämerellä suolapitoisuus on edellisvuosien kaltainen ja happitilanne hyvä. Selkämeren Ruotsin puoleisessa syvänteessä happipitoisuus on kuitenkin alentunut hieman. Liukoisten ravinteiden pitoisuuksissa Selkämerellä ja Perämerellä ei havaittu merkittäviä muutoksia.

Ahvenanmerellä sijaitsevien merenpohjan kynnysten takia Itämeren pääaltaan tilan heikkeneminen ei ole päässyt vaikuttamaan Selkämeren tilaan.

Saaristomerellä suola- ja happipitoisuus ovat viimevuotisella tasolla. Vain Kihdin eteläosissa pohjan happipitoisuus on hieman alentunut, mikä voi johtua pääaltaan huonosta tilanteesta.

Syksystä 2016 lähtien Suomenlahdelle on kulkeutunut Itämeren pääaltaalta vanhaa, voimakassuolaista, vähähappista ja fosforipitoista syvävettä, jonka sysäsivät liikkeelle Itämereen tulleet suolapulssit.

Suomenlahden syvillä alueilla pohja kärsii happikadosta aina merialueen itäisiä osia myöten. Tilanne on huonompi kuin viime vuonna. Koko Suomenlahdella vesi on voimakkaasti kerrostunutta.

Hapettomien pintasedimenttien osuus oli tänä vuonna kolmanneksen suurempi kuin kaksi vuotta sitten.

Pohjaeläimiä löytyi kuitenkin edelleen kahdella kolmasosalla mittausasemista.

Pohjaeläinhavaintojen määrän pysyminen ennallaan selittyy lähinnä sillä, että vuodesta 2008 lähtien Suomenlahden syvillä alueilla on yleistynyt hyvin alhaisia happipitoisuuksia sietävä vieraslaji, liejuputkimato (Marenzellaria spp.).

Itäisellä Suomenlahdella suolaisuuden ja lämpötilan harppauskerrokset sijaitsevat 20–30 metrin syvyydessä. Niiden alapuolella on huomattavan paljon suolaista vettä, jonka fosfaattipitoisuus on koholla. Pitoisuudet olivat edelleen kohonneet viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

Ensi kesän sinileväkukintariskin kannalta ratkaisevaa on, kuinka suuri osuus fosforista päätyy veden pintakerrokseen. Se puolestaan riippuu loppusyksyn tuulisuudesta ja tulevan talven jäätilanteesta.

Sinileväkukintojen osalta mennyt kesä ei ollut Suomenlahdella yhtä paha kuin kesä 2018.

Merialueen rehevyystaso on levämäärää kuvaavien klorofyllitulosten perusteella nyt suurin piirtein sama kuin se oli kolme vuosikymmentä sitten. Suomenlahden kesäiset levämäärät alenivat 2000-luvun alkupuolen huipusta noin vuosikymmenen ajan, kunnes vuonna 2016 suunta kääntyi. Nyt levämäärä on lisääntymässä itäisellä Suomenlahdellakin, jonne kohdistuva ravinnekuormitus on 2000-luvulla pienentynyt enemmän kuin muualla Itämeren alueella.

Suomenlahden heikko tila johtuu pääasiassa ilmastollisten tekijöiden määräämistä virtauksista ja Itämeren pääaltaan tilasta. Sen koheneminen parantaisi myös Suomenlahden ravinne-, happi- ja levätilannetta. Syken mukaan päästöjen vähentämistä tarvitaan edelleen koko Itämeren valuma-alueella.

Itämeren pintalämpötila on kohonnut vuoden 1990 jälkeen lähes 2 astetta, ja sen arvioidaan nousevan edelleen ilmastonmuutoksen takia. Lämpeneminen kasvattaa sinileväkukintojen riskiä.

Vesimassan lämpeneminen ja voimistuva kerrostuminen voivat laajentaa pohjan hapettomia alueita, mikä puolestaan kiihdyttää fosforin vapautumista pohjasedimentistä. Lisäksi talvisten vesisateiden on arvioitu yleistyvän, mikä lisää ravinteiden huuhtoutumista valuma-alueelta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sinilevä voi yllättää uimarin myös syksyllä

Tällainen oli mennyt leväkesä: Järvillä runsaita pintakukintoja aiempia vuosia vähemmän, merialueilla pintalauttoja vain paikoin

Rannikkovedet ja pienet järvet kärsivät yhä rehevöitymisestä