Ympäristö

Kalan pyyntipäivää ei kohta ole pakko ilmoittaa

Suomen lainsäädännöstä kumotaan tuoreen kalan pyynti- tai nostopäivän ilmoittamista koskeva vaatimus. Muutoksen taustalla on EU:n lainsäädäntö.
Markku Vuorikari
Marraskuusta lähtien kalan pyyntipäivää ei tarvitse enää ilmoittaa.

Kalan pyyntipäivän ilmoittaminen on vapaaehtoista marraskuun alusta lähtien.

EU-määräykset sallivat vapaaehtoiset merkinnät, joten elinkeino voi kuluttajien toiveen mukaan edelleen ilmoittaa kalan pyynti- tai nostopäivän.

Suomessa kansallinen lainsäädäntö on edellyttänyt, että tuoreen kalan pyyntipäivä ilmoitetaan kaupassa kuluttajalle. Joulukuussa 2014 voimaan tulleen EU:n elintarviketietoasetuksen mukaan kaikkiin kalastustuotteisiin pitää merkitä vähimmäissäilyvyysaika tai viimeinen käyttöpäivä, mutta pyyntipäivän ilmoittaminen on vapaaehtoista.

"Koska kansallinen vaatimus ei täytä EU-oikeuden vaatimusta, ei pyyntitietoja voida vaatia tuontikalasta. Vaatimuksen soveltaminen ainoastaan kotimaiseen kalaan olisi ristiriidassa elintarvikealan toimijoiden yhdenvertaisen kohte­lun periaatteen kanssa", maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio sanoo ministeriön tiedotteessa.

Vaikka pyyntipäivän ilmoittaminen ei enää pian ole pakollista, kansliapäällikkö toivoo, että pyyntipäivä ilmoitettaisiin jatkossakin.

"On erittäin toivottavaa, että kaupat ilmoittaisivat tuoreen kalan pyynti- tai nostopäivän. Tämä on sekä kuluttajien että elintarvikealan toimijoiden, erityisesti pk-yritysten, edun mukaista ja tukee valtioneuvoston strategiaa lähiruuan edistämisestä", Husu-Kallio sanoo.

Lue lisää

EU:n talouskuri vuotaa mutta vanhaan ei ole paluuta

"Emme tarvitse neuvoja puistopuutarhureilta" – metsänomistajan huoli metsistä heräsi, kun Brysselin meppien rintama rakoilee

Sähkön hinta Suomessa on hieman EU:n keskitasoa alempi – Espanjassa sähkön tukkuhinta kolminkertaistui vuodessa

Hampusta on moneksi