KSML: Bambun koeviljelystä lupaavia tuloksia – vuodessa löytyi useita Suomen talven kestäviä lajikkeita - Ympäristö - Maaseudun Tulevaisuus
Ympäristö

KSML: Bambun koeviljelystä lupaavia tuloksia – vuodessa löytyi useita Suomen talven kestäviä lajikkeita

Bambun kasvatus näyttää sopivan Suomeen, kertoo Keskisuomalainen.
Pandojen pääravinto on bambu. LEHTIKUVA/AFP

Lehden mukaan kolme vuotta kestävän Pro Agrian Bambua pandalle -kokeilun ensimmäisen vuoden aikana on löytynyt useita Suomen olot kestäviä bambulajikkeita.

Ähtärin eläinpuiston koeviljelyyn käytetyltä alalta sai kasvupaikan viime vuoden kevään istutustalkoissa kymmenkunta taimea, ja lähes kaikki ovat selvinneet talvesta, lehti kertoo.

Pro Agriasta kerrotaan lehdelle, että kokeiluun on toistaiseksi osallistunut kolmisenkymmentä viljelijää. Mukaan toivotaan kuitenkin lisää viljelijöitä.

Kokeilu voi lehden mukaan poikia ammattimaista viljelyä. Kokeilun päätavoitteena on käynnistää Ähtärin pandoille lähituotanto, mutta bambua käytetään ruokiin, rakennusmateriaalina, polttopuuna, työkalujen ja astioiden valmistukseen sekä tekstiilien raaka-aineena. Lehden mukaan osa versoista päätynee tarhan pandoille. Pandojen pääravinto tuodaan Hollannista muiden elintarvikekuljetusten mukana.

Kiinalainen jättiläispandapariskunta on tulossa Ähtärin eläinpuistoon joulukuun lopulla.

Keskisuomalaisen uutinen

Lue lisää

SK: Ministeriö arvioi, että Ähtärin eläinpuiston pandat voidaan joutua palauttamaan Kiinaan

Korona aiheutti bambupulan – Kanada joutuu palauttamaan pandoja Kiinaan, Ähtärin pandoilla ei ole pulaa popsittavasta

Ähtärin eläinpuiston yt-neuvottelut saatiin päätökseen – kolme irtisanotaan

Pandoistaan tunnetun Ähtärin eläinpuiston taustayhtiö aloittaa yt-neuvottelut – jopa 20 henkilöä voi saada potkut