Ympäristö

Nyt tulee puunhalausviikko – lähetä meille kuva rutistusotteestasi!

Vihervuoden teemaviikkoa vietetään 22.–28. elokuuta.
Stiina Hovi
Puiden keskellä mieli rauhoittuu, syke laskee ja aistit heräävät.

Suomessa järjestetään ensimmäistä kertaa puunhalauksen teemaviikko. Viikko järjestetään osana valtakunnallista Vihervuosi-teemavuotta.

Halaa puuta – arvosta lähiympäristöäsi -kampanja muistuttaa viherympäristöjen merkityksestä niin maalla kuin kaupungissa. Varsinkin kaupunkiympäristössä puistot, lähiluonto ja lenkkipolut ovat tärkeitä virkistyspaikkoja sekä mielelle että keholle.

Puiden keskellä, vihreässä ympäristössä mieli tutkitusti rauhoittuu, syke laskee ja aistit heräävät.

Puunhalauksen ohjeet kuuluvat näin:

Etsi lähiympäristöstäsi puu, josta pidät. Se voi olla kaunis, tehdä vehreydellään paikasta viihtyisämmän, se voi olla pieni tai suuri, vanha tai nuori, kuten halaajansakin. Puita voi halata kaupungissa, maalla tai metsässä, joko yksin, kaverin kanssa tai isommallakin porukalla.

Sosiaalisen median tunnisteena toimii #puunhalausviikko. Jaa kuvia ja tunnelmia puista ja puiden halauksesta tunnistetta käyttämällä.

Maaseudun Tulevaisuus osallistuu teemaviikkoon keräämällä lukijoilta kuvia puunhalauksesta. Kuvia voi lähettää osoitteeseen verkkolehti@maaseuduntulevaisuus.fi

Parhaat puunhalauskuvat palkitaan kirjapalkinnolla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Metsähallituksen Lammaspaimenviikot Suomen paras maisemahanke

Näin runkoja rutistetaan - katso, kuinka monin tavoin puita voi halata

Helsingin kantakaupungista vuotaa ajoittain jätevesiä mereen