Ympäristö

Riistakeskus muistuttaa: Luonto herkkänä – pidä kissa ja koira kiinni

Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat Suomen riistakeskuksen mukaan maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.
Jaana Kankaanpää
Suomen riistakeskus huomauttaa, että koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa ja jatkuu aina elokuun 20. päivään saakka.

Luonnossa eletään nyt herkkää aikaa, Suomen riistakeskus muistuttaa. Siksi keskus kehottaakin pitämään lemmikit kytkettyinä.

Monilla eläimillä on parhaillaan lisääntymisaika. Nisäkkäillä on pienet poikaset huolettavanaan. Metsäkanalintujen poikueet jättävät pesänsä viimeistään juhannuksen tietämillä ja seuraavat sen jälkeen emoaan.

Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat Suomen riistakeskuksen mukaan maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.

Irrallaan luonnossa juoksenteleva koira tai kissa voi aiheuttaa luonnossa suurta tuhoa. Koira tai kissa voi hetkessä tuhota linnun pesän tai jopa kokonaisen poikueen.

Suomen riistakeskus huomauttaa, että koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa ja jatkuu aina elokuun 20. päivään saakka. Myös tämän aikajakson ulkopuolella koiran irtipitoon on oltava lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta.

Lain säädökset koskevat kaikenrotuisia koiria. Kielto ei koske viranomaistehtävissä olevia koiria, viittä kuukautta nuorempia koiria tai tilanteita, joissa esimerkiksi noutavaa koiraa käytetään sepelkyyhkyn metsästyksessä. Koira saa myös oleskella alueen haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa tai koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella.

Riistakeskus muistuttaa tiedotteessa, että myös vesillä lomailevan tulee pitää koira tai kissa kiinni rantauduttaessa. Vesilintujen suosimille luodoille tai saariin rantautumista on syytä välttää, sillä irrallaan liikkuva lemmikki voi aiheuttaa ikävää tuhoa luonnossa

Metsästyslaki antaa kuitenkin mahdollisuuden kouluttaa lintukoiraa riistaa häiritsemättä. Kouluttamisen on lain mukaan tapahduttava riistattomalla alueella, esimerkiksi kentällä tai avoimella pellolla. Käytännössä riistaa häiritsemätön kouluttaminen tarkoittaa esimerkiksi tottelevaisuus- tai noutokoulutusta. Maastossa liikuttaessa koira on lain mukaan pidettävä kytkettynä tai ohjaajansa välittömästi kytkettävissä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ennätys rikki: Riistakolmioita laskettiin enemmän kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosituhannella

Koirakin tarvitsee heijastimen – näin parannat lemmikkisi näkyvyyttä pimeässä

Lehti: Ainakin kaksikymmentä kissaa on kadonnut jäljettömiin elokuun aikana Kärsämäellä – syypääksi epäillään ahmaa