Sinilevää viidellä havaintopaikalla – kylmä alkukesä on hillinnyt kukintoja - Ympäristö - Maaseudun Tulevaisuus
Ympäristö

Sinilevää viidellä havaintopaikalla – kylmä alkukesä on hillinnyt kukintoja

Kylmät pintavedet ovat hillinneet sinilevän esiintymistä.
Markku Vuorikari
Sinilevien määrät ovat toistaiseksi vähäisiä koko maassa. Arkistokuva kesältä 2014.

Sinilevien määrät ovat vähäisiä. Sisävesillä viidellä mittauspaikalla on havaittu hieman sinilevää. Koko Suomen rannikkoalueella ja avomerellä levämäärät ovat hyvin vähäisiä.

Pintavedet ovat vuodenaikaan nähden tavanomaista viileämpiä, mikä on hillinnyt sinilevän kasvua.

Viileästä säästä huolimatta Suomen ympäristökeskuksen (Syke) limnologi Sari Mitikka ei ole yllättynyt, että sinilevää on esiintynyt viidellä havaintopisteellä.

"Rehevillä järvillä voi hyvin esiintyä sinilevää tähän aikaan vuodesta", Mitikka sanoo.

Pintaveden lämpötila on pääosassa maata 12–16 astetta ja Lapissa 8–12 astetta. Syken ennusteen mukaan vedet lämpenevät viikonloppuna Etelä- ja Keski-Suomessa 16–20 asteeseen, mikä edistää sinilevien kasvua.

"Juhannuksen korvilla voisi esiintyä enemmän sinilevää. Varsinainen huippu osuu heinäkuun lopun ja elokuun alun tietämille."

Toistaiseksi sinilevää on havaittu Savijärvellä, Taasjärvellä, Urajärvellä, Huohajärvellä ja Kuuhankavedellä.

Lue lisää

Järvien sinilevätilanne on tavallista parempi

Itämeri, sinilevä ja syntipukki

Sinilevät vähentyneet järvissä – Vedessä voi esiintyä myös levältä näyttäviä ruostesienen itiöitä

Tiesitkö, että sinilevätilanteen voi testata helposti käyttämällä vain vesilasia ja keppiä? – Kokeile vaikka mökkirannassasi