Raviväen ajanotto alkaa tikittää eversti Lehtisalon komennossa
Uusi puheenjohtaja Antti Lehtisalo haluaa ohjata Suomen Hipposta suunnitelmallisesti painottaen keskinäistä hyvää yhteistyötä.
Antti Lehtisalo kaipaa Suomen Hippokselta ja raviradoilta etupainotteisempaa suunnittelua, kun rahapelit siirtyvät valtionyhtiön hoitoon. "Peliyhtiö hoitaa pelit ja me hoidamme ravitapahtuman onnistumisen", hän linjaa. Kuva: Juha Tanhua"Se on selvä, että prikaatin komentajuus pitää hoitaa niin kuin vaativa työtehtävä hoidetaan", eversti Antti Lehtisalo vastaa toimittajan uteluun, kuinka sotilasura ja valtakunnallisen järjestön puheenjohtajuus mahtuvat yhteen.
Hän houkuteltiin haastamaan neljä kautta järjestöä johtanut kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) jo viime talvena. Ensin hän kieltäytyi, mutta kun kyselyitä riitti keväällä valtuuskunnan kokouksen lähetessäkin, hän laati suunnitelman.
"Samalla kun kysyin (työnantajalta) luvan, niin mietin tämän. Pyrin yhteensovittamaan asiat niin hyvin kuin mahdollista, kun olen tähän lähtenyt", hän toteaa.
Lehtisalo hävisi toukokuun valtuuskunnassa puheenjohtajan paikan arvalla, kun äänestys meni tasan. Lintilän siirtyessä elinkeinoministeriksi Hippoksen valtuuskunta valitsi Lehtisalon nyt tehtävään selkein luvuin.
Ammattisotilaan jämäkän rauhallinen resepti nojaa ajankäytön tarkkaan suunnitteluun ja hallitustyön hyvään valmisteluun. Hän puhuu järjestön työn suunnittelusta vuosikellona, jonka hän haluaa ensitöikseen rullaamaan.
"Meidän pitää päästä yhteistyössä hallituksen ja valtuuskunnan kesken etupainotteiseen suunnitteluun, jossa kuullaan raviratojen puheenjohtajat niin, että saadaan heiltä palaute ajallaan", hän linjaa viitaten maa- ja metsätalousministeriön kanssa tehtävään suunnitteluun ravipelien kertymän käytöstä radoilla.
Hippoksen rooli muuttuu tältä osin vuodenvaihteessa, kun sen tytäryhtiö Fintoto lakkaa olemasta ja uusi valtionyhtiö Veikkaus pyörittää kaikki rahapelit.
Viikot vaativat jo nykyisellään selkeää työnjakoa myös Lehtisalojen perhessä, joka asuu Kuusankoskella. Hammaslääkärinä työskentelevä vaimo Anu Lehtisalo on paljon vartijana, kun mies työskentelee Jääkäriprikaatin komentajana Sodankylässä.
Vaikka etä- ja hajatyö on Puolustusvoimilla mahdollista, "kyllä komentaja johtaa joukkonsa siellä, missä joukot ovat."
Silti tiedossa on, että systeemi viritetään nyt entistä tarkemmalle: "Tottakai olen tietoinen, että niin sanotulle vapaa-ajallekin tulee nyt paljon luottamustehtävää."
Perjantaiaamuna Hippoksen vaalikokouksen jälkeen puhelimeen vastasikin iloinen isä, joka oli saanut harvinaista herkkua saattamalla 9-vuotiaan kuopuksen kouluun. Tämän sisarukset ovat 12- ja 16-vuotiaita.
Raviipireissä Antti Lehtisalo tunnetaan pitkän linjan hevoskasvattajana. Kasvattien nimet tunnistaa Ale-lopusta. Maailmalle on lähtenyt jo yli 30 varsaa, joista kaksi kolmesta on jo ehtinyt radalle. Menestyneimmät ovat yli 350 000 euroa juossut Edward Ale ja Kasvattajakruunussa menestyneet Frankie Ale ja Geena Ale.
Tällä hetkellä siitostammoja on kaksi: Reding Girl ja Emily Hoist. Ne asuvat Nastolassa.
Kasvateista viiden ympärille on koottu kimppa, jossa Lehtisalon yritys Kuusaan Virma on osakkaana.
Antti Lehtisalon haastattelu ravialan haasteista ilmestyy MT:ssä maanantaina.
Lue myös:
Hippoksen valtuuskunnan puheenjohtajasta käytiin ennakkopeliä
Hippoksen uusi toimitusjohtaja ajaa alan, ei yksittäisen radan etua
Veikkauksen Olli Sarekoski ja Hippoksen hallituksen jäsen Vesa Mäkinen osuivat yhdessä MT:n ravistudioon Kuninkuusraveissa. (Mäkinen valittiin Hippoksen toimitusjohtajaksi lokakuun alussa.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


