IL: Kiuruveden suurimman tilan konkurssikauppaa puidaan oikeudessa - sovittelu ei ole tuottanut tulosta
Konkurssipesä pitää kannetta vanhentuneena, koska konkurssin tehnyt viljelijä ei moittinut kauppahintaa lain esittämässä ajassa.
Kiuruvedellä sijaitsevan suuren lypsykarjatilan kohtalo oli pakko ratkaista nopeasti, etteivät eläimet joutuneet lopetettaviksi ongelmajätteenä. Kuvan lehmät eivät liity tapaukseen. Kuva: Markku VuorikariIltalehti uutisoi perjantaina erikoislaatuisesta kiistasta. Kiuruvetisen ison lypsykarjatilan konkurssihuutokauppaa puidaan Pohjois-Savon käräjäoikeudessa.
Viime kesänä tapahtuneen konkurssin jälkeen maatila, johon kuuluivat IL:n tietojen mukaan satapäinen lypsykarja, kaksi navettaa ja joukko muita kiinteistöjä sekä mittavat metsä-, pelto- ja soranottoalueet, myytiin 400 000 eurolla.
Tilan osti uutisen mukaan MTK:n tuottajayhdistyksen puheenjohtaja, mutta lainhuuto on kiistan vuoksi edelleen tilan entisellä omistajalla Eero Vilokilla. Tämä on nostanut kanteen, jonka perusteena on, että neljän miljoonan arvoinen tila myytiin "törkeään alihintaan".
Konkurssipesä puolestaan katsoo, ettei Vilokki moittinut realisointiesitystä ja kauppaa lain edellyttämässä ajassa. Näin ollen kanne ei sen mukaan ole enää mahdollinen, IL kertoo.
Pesänhoitaja Mikko Hakola muistuttaa uutisessa, että lypsykarjatilan kauppa oli pakko hoitaa nopeasti. Eläimet olivat siirtokiellossa, ja jos kauppa olisi viipynyt, ne olisivat joutuneet Honkajoelle lopetettaviksi ongelmajätteenä.
Käräjätuomari Heikki Pulkka on IL:n mukaan pyrkinyt asiassa kesän mittaan sovitteluratkaisuun, johon Vilokki ei kuitenkaan ole suostunut.
Vielä kesällä 2016 Eero Vilokki koetti pyörittää tilaa, joka oli asetettu konkurssiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
